YLEISTÄ
   etusivu
   sähköposti
   informaatio
   muuta


   TALLISTA
   esittely
   nuoret hevoset
   kilpahevoset
   siitoshevoset


   TOIMINTA
   kasvatustoiminta
   maahantuonti
   kilpailutoiminta
   valmennukset


ARVOSTELUT

Ciarin kävijät ovat jättäneet arvosteluja tallista. Suuret kiitokset kaikille arvostelleille! Tallin arvosteleminen on tietysti sallittua, ja jos haluat arvostella Ciarin, voit lähettää kommenttisi vaikkapa sähköpostilla :)


Arvostelujen kokoelma

23.12.2007 Kisshu

Tallin ulkoinen olemus kerta kaikkiaan paranee aina seuraavaan toisesta kerrasta. Tallin alkuteksti on aivan mainio, varma hymy tulee usean harrastajan kasvoille kun lukee sitä. On myös kekseliästä kertoa tallin historia, mikä on osakseen puuta heinää mutta silti kertoo oleellista asiaa.

"Itse talli on tietysti täydellinen, kuten suurin osa virtuaalitalleista nyt yleensä. Omistaja seurustelee formulakuskin kanssa, jonka vuosipalkassa on seitsemän nollaa, joten rahoituksesta ei ole puutetta." Hyvä esimerkki hauskasta huumorista mikä menee aikalailla toteen nyt kumminkin siinä kuinka täydellisiä ovat kaikki tallit nykypäivänä.

Itse sisältö on kaunista katsottavaa, lumoavia hevosia joiden luonteet ovat ainakin toisistaan eroittuvia eivätkä vaikuta siltä että kaikki hevoset ovat sama luonne/persoona. Tallilla on myös hyvät määritelmät hevosille jotka ovat selvästi pelkkään siitokseen tai lähes pelkkään kilpailukäyttöön.

Toiminnan puolesta olen ihastunut kaikkiin Yaven kasvatteihin ja harkitsen tosissani joskus painottaa puoliverisiin yhden laadukkaan kasvatin toivona, täältä se voisi oikeasti olla mahdollista. Kilpailuitakin aika suht. aktiivisesti ympäri vuoden, valmennuksia ja maahantuonnit mikä on ihastuttava idea ja kun ne vielä vaikuttavat menevän kaupaksi.

Talli on silmääniskevä, siinä on särmää ja se on jotain mitä jaksaa katsoa eikä tule oloa "tässäkö tää oli?". Mutta jokusia koodivirheitä taisin löytää ja ääkkösiä on vähän ärsyttävä lukea kysymysmerkkeinä (ä & ö).

23.12.2007 winnie

Ensivaikutelma tallin sivuille saapuessa on ehkä vähän synkkä, johtuen ulkoasun tummista väreistä. Ulkoasu on kuitenkin siisti ja käyttäjäystävällinen, teksti erottuu hyvin taustasta. Etusivun teksti on hauska ja tavallisuudesta poikkeava. Muutkin tallin tekstit on kirjoitettu hauskoiksi ja mukaansatempaaviksi. Ihanaa, kerrankin tekstejä, jotka joku oikeasti jaksaa lukea! Kuvat tekstien vieressä tuovat mukavaa piristystä. Hevosten listaus on ehkä hieman tylsä taulukkona. Ei houkuttele tutkimaan hevosia lähemmin. Kasvatus-sivulla osa teksteistä tuntuu kertovan yksinkertaisetkin asiat turhan monimutkaisesti, eikä perustyhmä tallaaja (minä siis) saa ensilukemalla ideasta kiinni. Toiminta sivua tutkiessani huomasin, että teillä on järjestetty ihan kiitettävästi kisoja, siitä propsit! Maahantuonti on kiva idea, josta on varmasti iloa monille.

Yleisilme ulkoasusta on siis ehkä hieman synkkä ja tunkkainen, mutta tekstit ja muu sisältö korvaavat paljon. Tallista huomaa, että siihen on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa.

23.12.2007 Drina

Ensimmäisenä Ciariin saapuessa tulee vilkaisseeksi etusivun tekstiä ja miettii, kuka ihme aloittaa etusivun tekstin lausahduksella "tuota, jaa." Kun tekstin saa luettua kokonaan, tulee sellainen fiilis, ettei tämä ollut ollenkaan niin paha kuin luulin - itse asiassa täydellisen omaperäinen ja mieleenjäävä tekstinpätkä, vaikkakin jotakin siitä vielä puuttuu.. Ulkoasu on nätti ja toimiva kokonaisuus, ei turhan iso grafiikkahökötys. Tausta voisi kyllä olla ehkä hitusen vaaleampi?

Uutisarkistosta pidin, oli mukava lukea mitä tallissa on tapahtunut. Esittelysivu oli mielenkiintoinen, varsinkin omaperäinen historiikki. Hevoset oli lajiteltu selkeästi, mutta olisin kaivannut pienen kuvan jokaisesta hevosesta listaussivulle. Nuoret-sivun kuva oli aivan ihana! Tutustuin muutamaan hevoseen ja voin rehellisesti sanoa pitäneeni myös niiden luonteista - niinsanottua tuttua cirith-tyyliä.

Astutuskaudet ulkopuolisten tammoille ovat kyllä erinomainen idea, siitä ehdottomasti kehuja. Toiminta-sivu jatkoi taas omaperäistä kirjoitustyyliä, innostuin lukemaan muidenkin sivujen tekstit, mitä en yleensä tee. Yleisesti voisi sanoa Ciarin olevan laadukas, omaperäinen ja ajan kanssa tehty talli, jään odottelemaan vielä muutamien sivujen valmistumista innolla. :)

23.12.2007 dio

Ciarissa on nähty parempiakin ulkoasuja. Vaikka nykyinen jatkaa samaa, siistiä ja sopivan yksinkertaista linjaa kuin ennenkin, värit ovat liian tummat ja ehkä hieman tunkkaisetkin. Muutoin ulkoasu on upea - erilaisin värein se olisi täydellinen. Sivuilta löytyvistä teksteistä ei juuri löydy kirjoitusvirheitä, niitä on mukava lukea ja niissä ei turhia jaaritella.

Tallista löytyy reilusti sisältöä, hevoset on luokiteltu selkeästi omalle sivulleen ja yhteystiedot löytyvät erittäin helposti. Ciar Dressage sijaitsee melko eksoottisessa paikassa - realistisemmalta GP-kouluratsuja pursuava talli vaikuttaa Brasiliassa, kuin Suomessa.

Hevosista pidän lähinnä sen vuoksi, että niillä kilpaillaan erittäin aktiivisesti ja jokaisen hevosen kohdalla tavoitteet vaikuttavat korkeilta. Sivuilta löytyy kaikki olennainen, tarvittava tieto ja kaikilta hevosilta löytyvät siistit kuvat.

Kaikki tarpeellinen tieto löytyy helposti ja tallin tekstejä voisi perehtyä lukemaan hieman tarkemminkin. Ainoana miinuksena voisin mainita hivenen turhan tumman ulkoasun.

23.12.2007 Chess

Ciar Dressage. Kun astun talliin, tummat, mutta pehmeät ruskean erisävyt valtaavat näytön. Alku on varsin lupaava. Etusivuteksti oli hauskaa luettavaa, repesin laatikko-jutulle totaallisesti. Kerrankin jotain läppää, eikä sitä iän ainaista "täytyy olla vakava tai mut kuristetaan kun en kulje massassa"-juttua. "Tallista" osio oli juuri sen kokoinen, että tällainen tavallinen pulliainen sen jaksoi lukea. Olisin kyllä voinut pidemmänkin lukea, teksti oli sujuvaa ja virheetöntä. Historiaa en ihan jaksanut lukea, johtunee siitä että kyseinen aihe ei kiinnosta minua missään muodossa. Hevoset oli kivalla tavalla luokiteltu, minulla ehkä kesti hetken ennenkuin tajusin että varsinaiset linkit olivat vasemmassa reunassa. Hevosten sivut olivat todella siistit, ja niitä tutkisinkin todella kauan. Kasvatus kohdassa Chessillä meni pää totaallisen pyörälle. Tekstiä ja linkkejä oli siihen malliin että melkein tuli migreeni. Päätin siirtyä sieltä suoraan Toimintaan. Se olikin jo reippaasti selkeämpi sivu, ja kaikki tärkeä oli kerrottu jaarittelematta. HAHAA! Siirtyessäni "Muuta" sivulle, löytyi kauan kaipaani "yhteys"-kohta. Se voisi olla esimerkiksi etusivulla, minä en ainakaan olisi sitä tuolta tajunnut hakea. Onneksi sentään "Maili" linkki oli erikseen, mutta kyllä Chessi ainakin tykkäisi jos Yhteys-linkki olisi erikseen.

Chessi tykkää, Chessi tulee uudestaan, ja Chessi antaa kouluarvosanaksi 9+.

23.12.2007 Vipeltäjä

Nimi Ciar Dressage jo itsessään antaa Ciarille elegantin tyylin, tai ainakin minulle tulee nimestä mieleen elegantti koulutalli. Nimessä oleva dressage ei ole massaa, ja pääte antaa nimelle pituutta, ja heti nimen nähdessään tietää minkä painotteisesta tallista kyse.

Nykyinen ulkoasu on vallan ihastuttava, yksi Ciarin hienoimmista sillä olen Ciarin parisen muuta ulkoasua nähnyt kanssa. Värit sopivat tähän vuodenaikaan, sillä ne ovat kotoisat. Tekstin väri tuo leiskaan pirteyttä, juuri sopivassa määrin kuten yläkulman koulukuvakin. Leiska kuitenkin härnää ainakin tässä koneessa hieman tuota otsikkoa, sillä "Ciar Dressage"n pohjaväri on hieman eri kuin muuten yläpalkin, mutta tämä ei ole maailmanloppu. Linkit voisivat olla juuri toisinpäin, eli kun hiiri ei ole linkin päällä niin siinä ei olisi viivaa ja niin edes päin.

Etusivuteksti alkaa ihanasti, teksin jää lukemaan. Ensin ajattelee että mitäs mitäs, mitenkä laatikko liittyy talliin mutta kun lukee tekstin kokonaan niin tekstiin ihastuu ja se jää mukavasti auki, kehottaen lukemaan lisää tekstejä. Muutkin tekstit Ciarissa ovat mietittyjä eikä kirjoitusvirheitä löydy, teksit ovat oikean pituisia sillä ne jaksaa vielä lukea.

Hevoset sivut hieman kusevat minun koneellani, sillä teksit ovat erittäin pienessä laatikossa vasemmassa laidassa. Tekstit ovat kuitenkin luettavia, ja ovatkin todella hyvin kirjoitettuja. Menestystä laatikko hieman häiritsee, sillä sen vangitsee katseen. Erityisesti pidän hevosten sivulla että hevosten historiaa on kirjoitettu <3 Luonteetkin ovat mielenkiintoisia ja mukavan pitkiä. Hevosilla on upeat kuvat, ja sijoituksia mukavasti.

23.12.2007 Noora.

Tallin ulkoasu on kaunis ja siinä on kivoja yksityiskohtia. Sen yksinkertaisuus viehättää siinä jotenkin, vaikka se ei toimikaan puhtaasi IE'llä. Esittelyteksti on lyhyt, mutta ytimekäs, joka saa minut kiinnostumaan tallista.

Tallista kertova kohta on mielestäni juuri sopivan pituinen ja se kertoo kaiken oleellisen. Jos siinä olisi lisänä vielä joitain kuvia, se tekisi tallisi hahmottamisen helpommaksi. Nyt se jää oikeastaan mielikuvitukseni varaan. Mielestäni tallisi/elämäsi on kuviteltu liian mahtipontiseksi. Mutta, ehkäpä se sitä sitten onkin. Suurimpia virheitä en huomannut tekstissäsi.

Hevoset-kohtaan mennessäni, oli ensin vaikea löytää, mistä pääsisin hevosien sivuille, koska se oli piilotettu ovelasti vasemmalle puolelle. Mitä minä hevosiin tutustuin, niin niillä oli vähän kisattu. Mutta niillä oli silti kivat luonteet ja todella kauniit kuvat!

Kasvattisi olivat ihan kivoja, vaikka niitä on vasta vähän. Marlboro on hieno jalostusori! Tallisi on aktiivinen, eikä se ole jäänyt tyhjänpantiksi, joka ei ole välttämättä kauhean yleistä virtuaalimaailmassa. Hienoa!

Tallisi arvosanaksi antaisin 9+.

23.12.2007 Nessa

Nykyinen ulkoasu on ihastuttava ja "rakastuin" siihen ensisilmäyksellä. Punainen ja tummea ruskee, sopii juuri Ciaran olosuhteen. Ciarista tulee justiinsa mieleen punaista, niikuin rakkautta kouluhevosiin. Ulkoasu saa minut ajattelemaan että koko talli rakastaa niitten omia koulu hevosia.

Tekstin kertoo lyhyeesti ja nokkelaasti, tallin ulkonäköä, ja ympäristöä. Tekstin eivät ole liian vaikeet ymmärtämään eikä liian pitkät, vaan sopivat. Hevosten sivuilla löysin helposti hevoset. Ne olivat vasemmalla puolella, ja jotenkin se näyttää juuri sopivalta että ne lukee siellä.

Kuvat mitkä ovat kaikissa esittelyissä ovat ihania. Sopivasti valittu, ja ne sopivat siihen perusteluun. Kaikki sivut löytyi sopivasti. Kasvattisi ovat hienoja, vaikka vasta niin vähän. Mutta ei ole mikään kiirre. Marlboro on hieno jalsotusisä.

Tallille antaisin 10-.!

23.12.2007 Tinddi.

Ulkoasu on upea, tummine sävyineen, ja juuri oikeine väriyhdistelmineen. (ainakin omaan silmääni.) Kaikenlisäksi, koristekuva tuo tietynlaista tunnelmaa, positiivista kylläkin. Ja omasta mielestäni tämä ulkoasu on yksi parhaimmista mikä tallilla on ollut, muutaman entisen nähneenä voin sanoa. Ainakin viimeisimmissä oli hieman epäonnistuneemmat väriyhdistelmät. Pidän ulkoasussa laatikoiden värirajailusta, ja linkeistä, kun niistä lähtee se viiva pois kun vie hiiren sen päälle. Myöskin otsikko on kivan pirteä, ja koristekuva on siihen juuri sopiva.
Teksteistä sen verran, että ainakin etusivun teksti on juuri hyvä. Siihen jää väkisinkin lukemaan, koska se on hieman erilaisempi. Hieman hauskahkokin. Oikein kirjoitus oli hyvää, sillä en huomannut virheitä. Olet onnistunut kaikenkaikkiaan teksteissä, sillä ne olivat lukijan mukaansa tempaavia, ja huvittavia. (suosikki kohtani kun kerrotaan henkilökunnasta..) Itse pidin hevosten "piilottelu tyylistä" jonka kylläkin huomasin heti. Eli siis löytämisessä ei ollut ongelmia, ja jaottelu eri kaarteihin toimii. Pidin hevosten sivuissa vangitsevasta kohdasta, jossa oli hevosen menestys. Varsinkin mukava piristys hevosen teksteissä oli pala jokaisen historiasta, joka ei ole kovin yleistä. Hevoset kokonaisuudessaan ovat upeita, teksteineen, ja kuvineen erityisesti.
Kerrassaan koko talli on varsin mukaansa tempaava, sillä tekstit ja kuvat toimivat, ja nimi on jo odotuksia herättävä. Talli lunastaa odotukset.

23.12.2007 Jenna. H

Etusivu on hyvin sommiteltu ja leiska on nätti ja kaunis. Ruskeat sävyt tuovat muistoja mieleen ja alla oleva soma pääkuva antaa eloa sivustolle. Teksti on mukavaa luettavaa, eikä siihen kyllästy järin helposti. Virheitä en ainakaan äkkisältään huomannut sen kummemmin. Viimeisemmät uutiset todella mukava lisä sivulle ja siitä paljon plussaa. Väliotsikot laitettu kauniisti, yhteistyössä olevat tallit koristavat mukavasti ulkoasu. Pieni logo ylhäällä antaa eloisuutta koko sivulle. Pidän todella paljon jo pelkästä etusivusta - tälläisiä talleja lisää!

Hevoset - sivu laitettu kauniisti. Uusi kuva antaa uudenlaisen ilmeen sivustolle. Hevoset numeroituna - aivan mahtava lisä! Kuvan ylhäällä simppelisti sitten asukkaat, jotka ovat lajiteltu hyvin kolmeen osioon. Itse hevoset on sommiteltu nätisti, ilman turhia tietoja. Hevosen omat sivut ovat selkeät ja jokaisen tiedon löytää hyvin. Kuvat antavat ilmettä ollessaan ekana ja lataavat tarpeeksi nopeasti. Kisakalenterissa selkeästi sijoitukset, ettei niitä tarvitse etsiä. Menestystä - laatikko jää hieman häikkäämään ja kisakalenterissa voisi olla tosin vaikka erillisellä sivulla kaikki kilpailut.

Kasvatus - sivulla on kaikki niin helposti löydettävissä. Päätiedot lajiteltu omaan alueensa ja hevosmaailma linkeistä suurta plussaa. Sitä en itse ainakaan hetkeen keksisi! Kun on lukaissut koko sivun läpi ei varmasti jää yhtäkään kysymystä mieleen, kaikki ovat selkeästi tekstissä päntätty päähän. Kasvatit on laitettu siististi listaan ja niistä juuri sopivat tiedot esillä. Jalostusori sivu on ihan mukava lisä, tosin sen olisi voinut halutessaan tunkea asukkaihinkin - mutta ehkä näin on parempi.

Toiminta sivulla löytyy kaikki oleellinen muusta toiminnasta. Valmennukset kiva lisä tallin arkeen ja alhaalla toimintaan liittyvät linkit mukava lisä tekstiin. Kilpailut listattu siististi ja niistäkin kaikki oleellinen ilman sen turhempia romaaneja näkyvillä. Maahantuomisesta ehdotonta plussaa pitkä rivi. Mahtavaa, että joku malttaa tai pystyy vielä tallinsa lisäksi tälläiseen ja niin kauniisti on tekstitkin esillä. Ei voi muuta kuin ihmetellä!

Muuta ei voikkaan sanoa, hieno talli kerrassaan: panostettu, huoliteltu ja aktiivinen. Kaikkea kivaa ja sivuilla viihtyy takuusti. Mahtavia hevosia, upeita arvonimiä, sekä mukavia sivukuvia ja käyttäjäystävällinen ulkoasu! Tekijänoikeudet laitettu varmasti näkyville, ettei siitä tule käsirysyä. Kerrassaan mahtava ja esimerkillinen talli, arvosanaksi 10 -, miltein 10!

Jenna. H / jennan@tuulilakki.org

23.12.2007 waldo

Omaan makuuni tämä tummahko Ciarin leiska ei ole mieleeni. Edelliset ovat olleet mielestäni kivempiä - väreiltään. Tässä nykyisessä kumminkin natsaa kohdalleen asettelu. Pisteet annan tuosta uutiset- kohdasta, sillä näin voi seurata helposti, mitä tallilla tapahtuu! Etusivun tekstit ovat kirjoitettu kivasti, erilailla. Etusivulta kumminkin jäin kaipaamaan jotain, en osaa sanoa mitä, mutta se jokin.

Tallista haluttavan nykyisen, ja vanhan tiedon saa helposti ja kätevästi tietoonsa, jos todellakin jaksaa lukea tekstit. Itse olen lueskellut lävitse nuo tekstit useampaan kertaan, ja voin vain huokailla. Tosin tuohon palkkiin sopisi joku erilainen kuva - esimerkiksi elegantista tallista. Muilla sivuilla on myöskin kivasti selitetty kaikki pilkkuaan myöten, joten mitään ei pitäisi jäädä epäselväksi - eipä ainakaan itselleni ole jäänyt.

Hevoset ovat listattu todella kivasti, ja asukkaat todellakin ovat ihailemisen arvoisia. Tietoa täynnä olevat luonteet saavat mitä tarkemmankin virtuaalitalleilijan sanattomaksi, ja katsomaan hevosta - pilke silmäkuvassa, ja mielessä pyörivät luonnekuvauksen lausahdukset. Pidän erityisesti siitä, että tallilla on otettu huomioon lyhyt sukuisemmat, ja evm- sukuiset hevoset. Näitä kun näkee harvoin, jotka kasvattavat lyhyt sukuisia hevosia - tämä on iloa silmälle!

Elegantti talli saa jokaisen harrastelijan haukkomaan henkeään, ja tutkiskelemaan sivuja vain tarkemmin. Ciarista loistaa jotenkin pieni salaperäisyys, ja jotta siitä saisi kiinni, on koluttava jokainen sivu ja hevonen ajan kanssa läpi. Yksi virtuaalitallin eleganteimmista talleista, jossa on ilo käydä - niin sateisena päivänä kuin aurinkoisena päivänäkin.

23.12.2007 evenfall

Tallin sivut ovat viihtyisät ja ulkoasu selkeä ja nätti. Ulkoasu ja sivujen sisältö on järjestelty tarkasti ja määrätietoisesti, ja sivuja on kiva ja helppo selailla sekä tutkailla.

Erityisen paljon pidän tallin teksteistä, jotka on kirjoitettu todella hauskasti (etusivun teksti, tallin esittelytekstit, hevosten luonteet jne). Näitä tekstejä jaksaa lukea päivästä toiseen aina uudelleen ja uudelleen. Itse ainakin toivoisin tälläistä huumoria lisää myös muille talleille. Toisena suurena plussana ovat sivuilla esiintyvät kuvat, ne ovat tarkkoja ja itse otettuja, mikä on plussaa, sillä olen niin kyllästynyt samoihin farmikuviin joita löytyy joka toiselta tallilta (pah aston<3).

Ehdoton lempparihevoseni oli Marlboro! Häijy ja ilkikurinen ja ah niin komea. Nauroin myös ratketakseni lukiessani henkilökunnasta kertovaa tekstiä kun tämä hevonen päätti purra tallin isäntää käsivarteen. :) Muutkin hevoset näyttivät oikein hienoilta ja hyvin hoidetuilta. Lähes täydellisiäkin paketteja löytyi jo muutama; hieno kilpailumenestys, sekä arvonimet ja laatuarvostelupalkinto hankittuna. Kantakirjapalkinto vain puuttuu, mutta eiköhän sekin tule järjestettyä heti tilaisuuden tullen. :)

Tallin toiminta on nähtävästi lähtenyt myös ihan mukavasti käyntiin, pari kivaa kasvattia syntynyt ja kilpailuja on järjestetty ahkerasti. Valmennukset & maahantuonti toimivat myös hyvin, vaikka valmennuksia en itse niin pidäkään tärkeäna.

Mitään huonoa sanottavaa minulla ei tallista ole, sillä pidän siitä paljon. :> Ainoana miinuksena on ulkoasu, joka hieman kusee IE:llä värien suhteen (otsikon tausta tummempi kuin sen alla oleva tausta jne.). Tämä ei kuitenkaan maailmaani kaada ja voin vannoa että tulen vierailemaan teillä vielä monet kerrat! ;)

23.12.2007 JenJen

Ulkoasu on nätti ja toimiva. Ehkä kuitenkin makuuni hieman liian synkkä. Uutiset - kohta on hyvä, ja pitää tallilaiset ajan mukana. Etusivun teksi on todella hurmaava eikä virheitäkään näy. Sivuja on helppo katsella ja linkeistä pääsee nopeasti muihin sivuihin.

Jokaisella sivulla teksi on helppolukuista j ahyvin kirjoitettu. Hevosten sivuihin on myös panostettu ja teksit ovat onnistuneet sielläkin hyvin. Myös kaikki kuvat ovat todella ihania ja hyviä. Ei mitään rakeisia ja pieniä. Iso plussa niistä !

Sivut ovat melko helppokäyttöiset mutta yhteystiedot jäivät puuttumaan. Lopulta ne löytyivät "muuta" sivuilta. On hyvä että tällainen GP-tasoinen talli sijoittuu muualle kuin Suomeen. Brasiliassa voisin ehkäpä todella uskoa tällaisen tallin olevan pystyssä.

Toiminta on ollut näköjään melko hyvässä suhteessa. Kasvattejakin löytyy ja kisoja on järjestetty melko ahkerasti ! Valmennuksetkin ovat todella hyvä plussa, sillä tallin pitäjänä tiedän että välillä laiskuus iskee eikä mitään ylimääräisiä valmennuksia jaksa pitää.

Kaikinpuolin hyvännäköinen ja kiva talli. Onnea tulevaisuudelle. Toivottavasti kasvatatte vielä monta hienoa ratsua. Niin tosiaan ja nimi on mielestäni ihana <3

Arvosana: 9-

23.12.2007 a.j

Kun tulin ensimmäisen kerran tälle sivustolle, ajatukseni olivat tasantarkkaan "vau". Etusivun teksti on vallan mainio, minua ainakin hymyilytti tämä kekseliäisyys. Todella paljon pidin tuosta päivitys systeemistä, tai no minä nyt pidän kaikesta, mitä tämä talli sisältää. Uskon, että moni muukin pitää tallista.

Tallista -sivu oli todella mielenkiintoista luettavaa. "Omistaja seurustelee formulakuskin kanssa, jonka vuosipalkassa on seitsemän nollaa, joten rahoituksesta ei ole puutetta" ja "Formulakuskin tyttöystävä kun on, kyseessä on tietysti vähän alle tuhatneliöinen loistolukaali tenniskenttineen, uima-altaineen ja muine tilpehööreineen" -kohdat saivat kylläkin pienoisen hymynkareen kasvoilleni :)

Hevoset -sivu oli myös todella mielenkiintoinen. Selailin hevosten sivuja kokoajan hymy kasvoilla, pidän todella tästä paikasta! Hevoset ovat listattu selkeästi ja luonteet ovat lukemisen arvoisia, ja huomaa kyllä, että hevosia hoidetaan ammattitaidolla ja rakkaudella.

Toiminta -sivustolla näkyy olevan kaikki toiminnastanne, tai ainakaan itseltäni ei jäänyt mitään kysyttävää. Toiminnan aktiivisuudesta pidin, ja maahantuonnit olivat hauska idea, vieläpä kun näyttää menevän kaupaksikin.

Kyllä ehdottomasti tämä talli kuuluu suosikkeihini, mitään negatiivistä palautetta en löytänyt.

23.12.2007 Pete M.

Ciar Dressage - ei kuulosta hullumalta. Mielessä alkaa vilahdella kuvia kimosta puoliverisestä joka taitaa valkoaitaisella kentällä piaffea. Ulkoasun nähdessäni hevonen muuttuu ruunikoksi. Värit ovat ihanan suklaiset ja aika rohkeatkin. Ihanaa nähdä ulkoasu joka ei noudata "vuodenaika-sääntöjä", sillä tähän aikaan kaikki haluavat sinisen ulkoasun joissa on lumisia poneja ja lumihiutaleita. Ei, nyt edessäni on jotain persoonallisempaa ja toimivampaa. Etusivu innostaa tutkimaan eteenpäin. Etusivun teksti oli.. Hmm.. Söpö, mutta jollain tavalla myös outo ja jäin kaipaamaan sitä asiaa, mm. mikä talli tämä on, mitä tallilla tapahtuu ja sellainen kiva pähkinänkuori vaikka tekstin loppuun voisi olla kiva.

Mitä helv.. Talli sademetsässä? Okei, nyt ollaan törmätty johonkin todella erikoiseen. Esittely-tekstiin uppoutui, sillä ketä ei kiinnostaisi Amazonin puoliveritalli? Tallista-sivulta löytyi se etsimäni, nimittäin tiukempi tieto tallista ja onneksi tämä on linkki, johon luultavasti 90% kävijöistä klikkaa itsensä heti etusivun jälkeen. Kieli, jolla olet tekstit kirjoittanut, on mukavaa luettavaa ja olevinaan sitä lukee mielellään. Itseäni kiinnosti ja nauratti aidosti kertomuksesi formulakuski-poikaystävästäsi.

Mitä hevosia! Varmasti teidät sen itsekkin, mutta nämä hevoset ovat kuumaa kamaa. Itse iskin silmäni xx-ori Anacondaan, jolle useampikin tamma varmasti antaisi joulupiparin. Mutta eipä poiketa aiheesta! Kasvatustoiminta näyttää suunnitellulta ja kasvattajalla vaikuttaa olevan selvästikkin aitoa tietoa ja mielenkiintoa näitä hevosia ja rotuja kohtaan. Varsanne ovat sanalla sanoen upeita.

Ciar vaikuttaakin aika laajalta tallilta. Iskin päätäni seinään ja mietin, että miksi ihmeessä petyin huomattunia Toiminta-linkin! Kilpailuja ja valmennuksia näköjään järjestetään jonkinverran ja hevosia tuodaan muualtakin ulkomailta. Ääh, tälläisen tallin pitäisi keskittyä vain hevosiinsa, mutta mitäs pahaa tuossakaan on. Muuta- linkistä löytyi myös sitä etsimääni kamaa, nimittäin yhteydenotot, tekijänoikeudet ja erittäin mielenkiintoinen linkkilista, jota jaksoin selailla myös arvostelun jälkeen.

Ciar Dressage on täydellisyyttä hipova talli ja odotan innolla ja toivolla, että saan olla hevostennekin kanssa tekemisissä tulevaisuudessa - vaikka sitten tilausvarsan voimin. Onnea ja menestystä tulevaisuuteenkin!