
holsteintamma, VH-41477
syntynyt 15.10.2007 (ikä)
säkäkorkeus 166 cm, ruunikko
koulupainotteinen, ko: koulutetaan
kasvattanut demsi, Willoughby
omistaa cirith, Ciar Dressage
|
60 KRJ:n alaista sijoitusta
koulutettavana
|
Luonnekuvaus
Caramia Nove, joka tunnetaan nimellä Ami EI!!!1, saapui Ciariin kasvattajaltaan Willoughbysta helmikuussa 2008 holsteinlaumamme täytteeksi. Ennen kuin kerron tammasta muuta, selvitän mistä lempinimi tulee. Alunperin Caramiaa kutsuttiinkin vain Amiksi, mutta koska se oli ja on edelleen hankaloittamassa hoitajiensa elämää parhaansa mukaan, käytettiin "Ami ei":tä sen verran useasti, että ei jäi loppujen lopuksi tamman lempinimeen pysyvästi. Hevonen tuntuu itsekin sisäistävän sen nimeensä, sillä jos yrität sanoa sitä pelkäksi Amiksi, ei Ami ei edes tajua että tarkoitat sitä...
Ami ei on ensimmäinen omistamani Willoughbyn kasvatti, mutta luottavaisin mielin se tuli silti hankittua, sillä onhan kyseisen tallin tuotoksia tullut ihasteltua kisakentillä useaan otteeseen. Lisäksi Ami ein vanhemmat ovat sen verran laatukamaa, että mitäpä muutakaan tästä hevosesta voisi tulla? Isä Slytherin GER:ltä Ami ei on luonteensa lisäksi perinyt kouluratsun lahjansa, sillä musta ori taitaa liikkeet Intermediaire II:n asti. Meillä on tallissa Slytherin GER:n toinenkin jälkeläinen, rautias ori Sweeney Todd PB. Emä Finding Neverland puolestaan on koulutettu "vain" Vaativa B -tasolle, mutta se on palkittu KRJ:n laatuarvostelussa III-palkinnolle ja sen jälkeläiset ovat yltäneet kisaamaan Grand Prix:ta. Kummankin vanhemman jälkeläisnäytöt ovat loistavat, joten en yhtään epäile, etteikö Ami eistä tulisi loistavaa kisa- ja siitostammaa Ciariin!
Luonteesta
Yllä jo tulikin selvitettyä, mistä Ami ein lempinimi on saanut alkunsa. Uskoisin sen kertovan varsin hyvin tamman luonteesta... Ami ei on vaikea käsiteltävä, ja valitettavasti sen karsinassa on tullut saatua vähän useammatkin tikit ja mustelmat. Ciarin tallityttöjen suosittua ajanvietettä on pohtia, miksi ihmeessä jaksan katsoa Ami ein naamaa tallissa vuodesta toiseen, mutta tamma on yksinkertaisesti niin loistava sekä kouluratsuna että rakenteellisesti, että ne seikat korjaavat puuttuvat älynlahjat. Aggressiivisten luonteenpiirteidensä lisäksi Ami ei on valitettavasti myös älyllisesti varsin vajavainen, ja jatkuvien purentayritysten lisäksi joutuu vielä katsomaan tamman kohtauksia, joita se järjestää muunmuassa tiellä vastaantulevasta kepistä. Olen jo pari kertaa hakenut läheisen lihakauppiaan puhelinnumeron numerotiedustelusta, mutta sitten olen tullut järkiini. Eli lukuisista raivostuttavista tempauksistaan huolimatta Ami ei on saanut jäädä Ciariin - ainakin toistaiseksi...
Ihmettelemme usein, miksi Ami ei on luonteeltaan sellainen kuin on, mutta mitään järkevää vastausta ei ole keksitty. Varmasti isä Slytherin GER:n samantapaisella luonteella on vaikutusta asiaan, mutta emä Finding Neverland taas puolestaan on hyvinkin kiltti tamma. Ami eitä on myös aina käsitelty hyvin, joten siinäkään ei voi olla vikaa. Tamma sitten ilmeisesti nyt vain sattuu olemaan synnynnäinen idiootti... Harjatessa Ami ei aina sidotaan tiukasti kiinni käytävälle ketjujen voimin, sillä tämän hevosen kanssa ei koskaan voi olla tarpeeksi varovainen. Taluttaessa Ami ei on muuten mukiinmenevä, mutta kun se vihaisuutensa lisäksi on myös kova säikkymään ja laittamaan omia näytöksiään pystyyn, talutetaan sitä aina vähintään ketju suussa. Ja auta armias jos uskallat mennä satuloimaan Ami eitä ilman apuvoimia, silloin on kyllä tiedossa verta ja suolenpätkiä...
Ratsastettavuus
Se, että Ami ei on loistava ratsu, on varsin pitkälle koitunut tamman pelastukseksi. Eihän tällaisen ääliön sikailuja jaksaisi katsoa, jos vaivanpalkaksi ei saisi jotain - tässä tapauksessa läjäpäin ruusukkeita ja korkeita prosentteja koulukisoista. En ymmärrä, miten Ami ei voi olla niin mukava ratsastettava, kun se on tallissa aivan hirveä, mutta onpa tässä tammassa paljon muutakin mikä ei käy järkeen. Aina satuloinnista kentälle taluttamiseen ja vyön kiristykseen Ami ei on katastrofaalisen järkyttävä, mutta heti kun on päästy selkään, se on kuin toinen hevonen. Tamma tottelee kuuliaisesti ratsastajaansa, oli se sitten tuore kouluratsastuksen olympiavoittaja tai viime viikolla ensimmäisen ratsastustuntinsa ottanut pikkutyttö. Testailut, kuumumiset tai huonot päivät eivät ole Ami ein alaa selästä käsin vaikuttaessa. No, tamman sietääkin olla edes jossain täydellinen, sillä muuten olisi kyllä suoraan sanottuna tullut kuula kalloon jo aikoja sitten.
Ami ei on todella lahjakas kouluratsu, ja sen työskentelyä on aina ilo katsella. Ami ei yrittää aina parhaansa, eikä se hermostu vaikka kuski ei olisikaan ihan tilanteen tasalla tai avut olisivat epäselvät. Ami ein askellajit ovat suuruudestaan huolimatta yllättävän mukavat istua, vaikka vatsalihaksia se silti kysyy. Esteiden hyppääminen ei ihan ole Ami ein ominta alaa, vaikka onnistuu jotenkuten - esteet ylittyvät metriin saakka, ja siitäkin hieman suurempien toiselle puolelle päästään yksittäisiä hypätessä. Maastoillessa Ami ei on aika hermoheikko ja pelkää ihan mitä tahansa, hyvänä esimerkkinä kivi maastopolun varrella, oma varjo tai hieman tavallista matalammalla törröttävä oksa. Ei varmaan tarvitse kysyä, miksi Ami ein kanssa maastoillaan vain, jos kaikki tallin muut hevoset ovat maastoilukelvottomassa kunnossa?
Sukutaulu ja -selvitys
Slytherin GER
KRJ-III
|
Damien |
Intoxicant X |
| Divina |
| Lady Lust Lilith |
Crackbrain |
| Chaosweaver |
Finding Neverland
KRJ-III
|
Peter Pan |
Little Peter |
| Orangeade |
| Go-Slow |
Madhouse |
| Heartbreak Hotel |
Jälkeläiset
Ei vielä siitoskäytössä.
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (60 sijoitusta)
14.08.2008 - Ciar Dressage - Grand Prix -
2/45
07.08.2008 - Mörkövaara - Intermediate II -
4/50
04.08.2008 - Helmi - Grand Prix -
6/50
04.07.2008 - Skurvash - Grand Prix -
5/33
21.06.2008 - Soojendav - Vaativa A -
6/50
12.06.2008 - Shettismaa - Grand Prix -
7/70
12.06.2008 - Shettismaa - Grand Prix -
8/75
12.06.2008 - Ciar Dressage - Intermediate I -
6/50
10.06.2008 - Tropica - Grand Prix -
3/40
10.06.2008 - Charmeur Dressage - Helppo C -
5/30
09.06.2008 - Charmeur Dressage - Intermediaire I -
1/30
02.06.2008 - Aweia - Helppo A -
2/40
02.06.2008 - Aweia - Vaativa B -
6/40
02.06.2008 - Aweia - Helppo A -
5/40
01.06.2008 - Promiseland - Helppo A -
2/50
01.06.2008 - Marceille - KN Special -
4/50
31.05.2008 - Marceille - Helppo A -
4/35
31.05.2008 - Marceille - KN Special -
7/50
31.05.2008 - Marceille - Vaativa B -
1/36
31.05.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A -
5/40
31.05.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B -
5/40
31.05.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A -
4/40
31.05.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B -
1/40
24.05.2008 - Golden Rose - Vaativa B -
3/52
12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa A -
1/30
12.05.2008 - The Outsiders - Vaativa A -
2/30
11.05.2008 - Conquérant - Prix St. Georges -
3/36
30.04.2008 - Sarkasmi - Helppo A -
4/100
30.04.2008 - Sarkasmi - Vaativa B -
10/100
29.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A -
4/45
27.04.2008 - Skurvash - Prix St. Georges -
5/30
26.04.2008 - Skurvash - Vaativa A -
5/27
22.04.2008 - Toppari - Vaativa A -
5/50
17.04.2008 - Vaapukka - Vaativa A -
5/40
16.04.2008 - Qreivi - Intermediaire I -
5/60
13.04.2008 - Charmeur Dressage - Vaativa A -
4/30
13.04.2008 - Baked Apple - Intermediaire I -
6/54
13.04.2008 - Baked Apple - Intermediaire I -
3/54
13.04.2008 - Baked Apple - Intermediaire II -
3/39
12.04.2008 - Tamariina - Vaativa A -
5/57
11.04.2008 - Conquérant - Vaativa B -
5/36
08.04.2008 - Conquèrant - Vaativa B -
5/36
07.04.2008 - Skurvash - Vaativa B -
2/30
06.04.2008 - Vaapukka - Vaativa A -
6/40
06.04.2008 - Vaapukka - Vaativa B -
6/40
06.04.2008 - Vaapukka - Vaativa A -
6/40
05.04.2008 - Evergrey - Vaativa B -
6/58
04.04.2008 - Juulia Lasandér - Prix St. Georges -
2/44
03.04.2008 - Sunday's - Vaativa B -
10/150
02.04.2008 - Evergrey - Vaativa B -
4/184
02.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A -
6/60
02.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa A -
2/60
02.04.2008 - Ogromny - KN Special -
4/50
02.04.2008 - Charmeur Dressage - Vaativa B -
2/35
01.04.2008 - Jayate - Helppo A -
7/100
30.03.2008 - HR Warmbloods - Vaativa A -
4/60
29.03.2008 - Hamilton - Vaativa B -
4/75
29.03.2008 - Hamilton - Vaativa A -
5/60
27.03.2008 - Vaahterakujanne - Vaativa B -
5/36
24.03.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B -
5/45