
trakehnertamma, VH-37283
syntynyt 28.11.2007 (ikä)
säkäkorkeus 163 cm, ruunikko
koulupainotteinen, ko: koulutetaan
kasvattanut cirith, Ciar Dressage
omistaa cirith, Ciar Dressage
|
Ch
0 KRJ:n alaista sijoitusta
nuori, koulutuksessa
|
Luonnekuvaus
Historiaa
Ciars Beijing, jota kutsumme Beaksi, on Ciarin ensimmäinen kasvatti. Jo astutusta suunnitellessani tiesin, että tämä varsa tulisi jäämään meille kotiin, oli kyseessä sitten ori tai tamma. Bean syntymistä odotettiin pitkään ja innolla - tamman emän muut varsat olivat kaikki kasvaneet todella hienoiksi, isän jälkeläisistä puhumattakaan. Kun Bea sitten vihdoin saapui maailmaan, talliporukka oli haljeta innostuksesta, eikä ihan suotta - varsa kun oli oikeasti tavallista hienompi.
Neidin kanssa ollaan sen syntymästä lähtien puuhattu yhtä ja toista mukavalla menestyksellä. Bea on ollut fiksu ja nopea oppimaan, sen kanssa ei suurempia ongelmia ole missään vaiheessa syntynyt, vaikka tietysti välillä nuoren ja energisen hevosen kanssa meinaa mennä sukset ristiin :) Tätä kirjoittaessani emme vielä ole ehtineet Bean kanssa kisakentille, mutta ensimmäisiä ruusukkeita odotetaan innolla!
Luonnekuvaus
Bea on luonteeltaan ystävällinen ja hyväntahtoinen, mutta siltä löytyy valtavasti energiaa ja paljon omaa tahtoa, joiden takia tamman kanssa voi välillä olla pieniä yhteisymmärrysongelmia. Harjaukset sun muut tavalliset toimenpiteet sujuvat kuin vettä vain, mutta esimerkiksi ratsastaessa tai taluttaessa Bea keskittyisi mieluusti omiin juttuihinsa. Toisaalta tempperamentista ja energiasta on myös hyötyä - Bea on todella rohkea eikä hermostu kummallisissakaan tilanteissa. Hyvä luonne kilpahevoselle siis.
Harjatessa Bea seisoo nätisti paikoillaan. Sitä harjataan aina karsinan ovi auki, koska tamma tykkää seurata tallin tapahtumia ja seurustella viereisten karsinoiden asukkaiden kanssa - ovi kiinni se lähinnä vain pyörii ympäriinsä ja häiriköi hoitajaa. Kengittäessä, eläinlääkärin kanssa tai muissa vastaavanlaisissa asioissa ei myöskään ole mitään ongelmaa. Ulos lähtiessä sitten saattaa tulla erimielisyyksiä, kun Bea päättäisi mm. vauhdin ja suunnan mieluusti oman päänsä mukaan. Mitenkään erityisen vaikea Bea ei kuitenkaan ole, hoitajalta vain vaaditaan vähän päättäväisyyttä.
Ratsastettavuus
Ratsastaessa Bea on todella herkkä ja se kuumuu melko helposti. Erityisesti painoavuilla on tammaan suuri vaikutus. Oikeastaan Bea on vähän haastavakin ratsastettava, on vaikeaa saada tamma kulkemaan täydessä yhteisymmärryksessä ratsastajan kanssa. Bea ei oikean siedä totutusta poikkeavia apuja, vaan ryhtyy silloin kapinoimaan eikä varmasti liiku mitenkään päin. Suuhun ei saa jäädä roikkumaan, kädet on pidettävä hiljaa ja selässä pitää istua rauhallisesti. Kun ollaan päästy ratkaisuun apujenkäytöstä, Bea toimii todella hyvin ja on erittäin kevyt ratsastettava.
Bea on ehdottomasti koulupainotteinen, mutta sillä on vähän myös hypätty - ei tosin kovinkaan loistavalla tuloksella. Esteillä Bea tuppaa kuumenemaan liikaa ja unohtamaan, että sen selässä istuu ratsastajakin. Tamma ei malta keskittyä ja askeleet, lähestymiset ja kaikki muukin menee kehnosti. Pieniä esteitä Bealla on kuitenkin tavattu aina välillä hypätä mielenkiinnon säilyttämiseksi.
Sukutaulu ja -selvitys
VIR MVA Ch
Shanghai
KRJ-II, YLA2 |
Wire Netting |
Mezcaline |
| Dramatist |
| Panorama |
Temperamental |
| Mental Picture |
VIR MVA Ch
Phantome
KRJ-II, YLA2
|
Phantom of the Opera |
Charlie Chaplin |
| Mercedes |
| Francesca |
On Top |
| Maple Sugar |
Jälkeläiset
Ei vielä siitoskäytössä.
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (0 sijoitusta)
NJ-näyttelyt
24.03.2008 - Elegant Warmbloods - pt. Kata P. - LKV1
BIS2, IrtoSERT, JS
09.03.2008 - Ciar Dressage - pt. Mira L. - LKV1
IrtoSERT, JS
22.01.2008 - Te Adoro Estate - pt. Alina J. - LKV1
BIS4, IrtoSERT, JS