
holsteintamma, ei rekisterissä
syntynyt 25.01.2008 (ikä)
säkäkorkeus 169 cm, ruunikko
koulupainotteinen, ko: He A
kasvattanut diorama, Neo Warmbloods
omistaa cirith, Ciar Dressage
|
0 KRJ:n alaista sijoitusta
koulutettavana
|
Luonnekuvaus
Bottle Living N eli tutuille vain Liv saapui Ciar Dressageen tammikuussa yhdessä Blondie Neon kanssa. Kerrottakoon, että aluksi Liv ja Blondi eivät tulleet ollenkaan toimeen keskenään, mutta kun ne oli pakko tunkea samaan traileriin muutaman tunnin ajaksi jotta kaksikko saatiin raahattua Neo Warmbloodsista Ciariin, tammat tuntuivat kovasti tykästyvän toisiinsa. Nykyään Liv ja Blondi ovat kuin paita ja peppu, erityisesti tarhaillessa. Mutta takaisin Liviin - heti meille tulonsa jälkeen tamma osoittautui varsin selväpäiseksi ja fiksuksi tytöksi. Se on aina oppinut kaiken todella nopeasti, ja Livin kanssa ei ole juuri ongelmia tarvinnut kohdata. Ratsukoulutuksessakin pääsimme etenemään nopeammin kuin suurimman osan muiden hevosten kanssa. Tämän tamman varalle meillä on suuria suunnitelmia!
Suvullisesti Liv on juuri passeli meille Ciariin siitoskäytönkin puolesta. Livin vanhemmista, eli Dunpeal GER:stä ja Bondagesta, ei tallissa ole muita varsoja. Dunpeal GER on Skurvashin upea tuontiori, joka on kisannut menestyksekkäästi kouluratsastuksessa aina Grand Prix:ta myöten. Möys orin jälkeläisnäytöt ovat todella lupaavat, sillä vaikka kaikki varsat ovat vielä tätä kirjoittaessani enemmän tai vähemmän nuoria, useiden kilpaura on alkanut lupaavasti monilla sijoituksilla. Bondage on Neo Warmbloodsin tuontitamma, joka on niin ikään jättänyt lupaavia varsoja. Livinkin tulevaisuus siis näyttäisi oikein lupaavalta, jos tyttö on yhtään siskoihinsa ja veljiinsä tullut :)
Luonne
Kuten ylhäällä tulikin jo luonnehdittua, Liv on yhteistyöhaluinen ja älykäs tamma. Se on seurallinen ja viihtyy loistavasti niin ihmisten kuin muidenkin hevosten parissa, tamma on selvästi "kaikkien kaveri" -tyyppiä. Livin löytää aina hörisemästä ja hirnumasta niin ihmisystäville kuin tarhasta talliin tuleville hevosillekin. Tammasta ei juuri löydy negatiivista sanottavaa: sillä ei ole pahoja tapoja, työnsä se aina tekee halukkaasti, rohkeuttakin löytyy sen verran ettei säikkymisistä tarvitse olla huolissaan... Livin kanssa kaikki käy helposti ja sujuvasti, ja varmasti juuri sen takia tamma on yksi tallin suosituimmista hoidettavista.
Oli toimenpide sitten harjaaminen, taluttaminen, satuloiminen tai peseminen, käyttäytyy Liv aina fiksusti ja järkevästi. Vaikka tamma onkin rauhallinen, se ei missään tapauksessa ole apaattinen, vaan seuraa aina mielenkiinnolla hoitotoimenpiteitä ja mieluusti vaikka leikkii hoitajansa kanssa. Harjaaminen sujuu vaikka karsinan ovi auki, Liv ei aivan satavarmasti lähde mihinkään. Ainoa mitä tamma vähän vierastaa, on korviin koskeminen, ja sen takia niiden siistimiseen voi välillä kulua hieman enemmän aikaa - tamma kun ei juuri tykkää saksista korviensa läheisyydessä. Mitään show'ta tästäkään ei kuitenkaan nosteta pystyyn, vaan loppujen lopuksi Liv kuitenkin antaa hoitajan tehdä hommansa.
Liv nauttii matkustamisesta paljon. Kun karsinaan astellaan muovituolin ja letityspakin kanssa, tuntuu Livin mieliala kohentuvan silmissä, sillä silloinhan ollaan totta kai kisoihin lähdössä. Lastauksen kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa, koppiin tamma kävelee kuin vettä vain. Livissä on vielä se loistava puoli, että koska neiti on niin hyvää pataa kaikkien tallin muiden hevosten kanssa, seuraavat ne vaikeastikin lastattavat tätä tyttöä helpommin traileriin. Kisapaikallakaan Livin kanssa ei ikinä tule ongelmia, tamma nauttii kun se saa olla puunattavana ja ihmisten huomion kohteena. Tässä tytössä on selvästi ainesta kovan luokan kisahevoseksi!
Ratsastettavuus
Ratsastaessa Liv on mukava. Se ei ole erityisen herkkä tai laiska, eikä siitä löydy muitakaan erikoisia piirteitä. Liv on ratsastaessa perustapaus, sen selässä pärjää kuka tahansa. Tammalla on myös aina korkea motivaatio työntekoon, eikä sitä ikinä tarvitse patistella eteenpäin tai muuten ojentaa tehtävistä laistamisen johdosta. Liv on hyvin tasainen, sillä se tuntuu oikeastaan joka kerta miltei samalta. Tämä on erityisen mukavaa muutaman muun Ciarin hevosen jälkeen, joiden mielialan saa arpoa joka päivä erikseen. Livin askellajit ovat ehkä hieman vajaammat vaikeisiin koululuokkiin kuin voisi toivoa, erityisesti laukan kanssa olemme saaneet tehdä paljon töitä. Kuitenkin tamma on muuten sen verran omistautunt työhönsä, että yleensä kouluradalla hyvin suoritetut liikkeet korvaavat sen mikä askellajeista jää vajaaksi.
Hypätessä Liv on ihan perus. Esteiden toiselle puolelle pääsemisessä ei tule ongelmia, mutta kapasiteetti ei riitä ihan estekilpuriksi asti. 120 cm esteet ylittyvät vielä helposti, sitä suurempia emme ole juurikaan edes yrittäneet hypätä. Erikoisesteitä tyttö saattaa vähän tuijottaa, mutta kuitenkin hyppää ne rohkaisujen jälkeen. Maastoillessa sama linja jatkuu, eteenpäin mennään reippaasti, mutta kuitenkaan turhia kuumenematta. Liv nauttii todella paljon kovaa menemisestä esim. pelloilla, mutta ei ala ryöstämään tai kiihdyttelemään omia aikojaan, jos ratsastaja on asiasta eri mieltä.
Sukutaulu ja -selvitys
|
Dunpeal GER
|
Insania |
Wicked Rites |
| Paradisia |
| Autumnheart |
Dark Season |
| Temptress |
|
Bondage
|
Nausea |
Captain |
| Stranded |
| Plague |
Maniac |
| Bizarre |
Jälkeläiset
Ei vielä siitoskäytössä!
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (0 sijoitusta)