
fwb-tamma, VH-38422
syntynyt 08.11.2007 (ikä)
säkäkorkeus 166 cm, rautias
koulupainotteinen, ko: koulutetaan
kasvattanut Royal Estate
omistaa cirith, Ciar Dressage
|
19 KRJ:n alaista sijoitusta
nuori, koulutetaan
|
Luonnekuvaus
Yleensä meille Ciariin ei hankita suomalaisia puoliverisiä, sillä en oikein jaksa touhuta niin monen rodun kanssa, mutta Niia oli kuitenkin pakollinen ostos ihan sukunsa puolesta. Isä Routivio Adoro on upean suvun omistava hannoverori, ja kun se oli yhdistetty myös todella hienosukuiseen VIR MVA Ch Charlotte COS:iin, oli tämä neiti aivan pakko napata mukaan. Charlotte COS on lisäksi vanha hevoseni Yaven ajalta, joten Niian hankkimiselle oli myös tunnesyitä upean sukupuun lisäksi.
Niian meille tuleminen ei sujunut ihan ongelmitta. Sekä tamman isä että emä ovat molemmat luonteeltaan varsin ailahtelevaisia, joten kyllähän Niiakin sitten saa halutessaan suuren shown pystyyn. Yhden tällaisen aika oli kun yritimme saada tammaa kuljetetuksi Ciariin. Niia ei olisi millään mennyt traileriin, ja ehdin jo melkein peruuttaa kaupat, kun se vihdoin parin tunnin yrittämisen jälkeen saatiin lastatuksi... Silloin tuli kyllä kovasti mietittyä, mitä tuli ostetuksi, mutta onneksi Niia osoittautui ensivaikutelmaa huomattavasti fiksummaksi eläimeksi.
Luonne
Kuten yllä kävi ilmi, Niia osaa halutessaan olla todella omapäinen. Tamma on vähän liian tietoinen siitä, että on iso hevonen ja toiset ovat monta kertaa pienempiä ihmisiä, ja se haluaisi mielellään silloin tällöin riepotella hoitajiaan miten sattuu. Välillä Niian joutuukin palauttamaan takaisin maan pinalle ja näyttämään kaapin paikan. Tyttö osaa kuitenkin myös käyttäytyä todella hienosti, jos niin sattuu haluamaan, ja runsas palkitseminen tekee tammalle ihmeitä. Ei siis kannata menettää hermojaan, jos hevonen välillä riehuisikin, vaan kiitellä sitä paljon kun se käyttäytyy hyvin. Pikku hiljaa tamma onkin oppinut tajuamaan, että hyvin käyttäytymällä on paljon mukavampaa.
Harjatessa Niia ei aiheuta sen suurempia ongelmia, ainakaan yleensä. Oikein huonoina päivinä se voi hyvin yrittää näykkiä tai litata hoitajansa karsinan seinään, mutta komentamisella parantaa tapojaan. Normaalisti Niia on kuitenkin mukava hoidettava, joka seisoo hiljaa ja antaa hoitajan tehdä hommansa. Taluttaessa on sama juttu - tavallisesti Niia käyttäytyy hyvin eikä ongelmia tule, mutta huonoina päivinä on hoitajalla kyllä narussa kiinnipitelemistä. Hieman arvaamattoman luonteensa takia Niiaa ei anneta hoidettavaksi aivan aloittelijoille, sillä jos tamma päättää olla hankala, sen kanssa joutuu ottamaan kunnolla yhteen ettei se pääse käskemään hoitajaansa miten haluaa.
Lastatessa Niia on kohtuullinen. Se ei kävele traileriin heti, vaan tyttö täytyy lahjoa kauroilla tai ruoholla tai jollain muulla hyvällä. Useiden tuntien mittaisia taisteluja ei kuitenkaan tarvitse katsoa, vaikka Niia voikin välillä heittäytyä hieman hankalaksi. Pääasiassa tamma kuitenkin tykkää matkustamisesta eikä hankaluus johdu siitä, ettei Niia viihtyisi trailerissa - sen mielestä ilmeisesti on vaan hyvin hauskaa vähän rasittaa hoitajia välillä... Kisapaikalla Niia käyttäytyy esimerkillisesti ja sen saakin hoidettua helposti kisakuntoon.
Ratsastettavuus
Ratsastaessa Niia osaa edelleen olla vatipää niin tahtoessaan. Yhteistyöhön suostuessaan asiat sujuvat helposti ja tamman selässä voisi viihtyä vaikka kuinka monta tuntia, mutta on kokonaan eri asia, suostuuko Niia yhteistyöhön. Kaikki uudet ratsastajat Niia testaa hyvin perusteellisesti, ja välillä tulee kokeiltua, josko niiden vanhojenkin ratsastajien ote olisi alkanut lipsumaan. Niia temppuilee niin kauan kunnes sille näyttää kunnolla kaapin paikan, ja sen jälkeen tamma toimii kuin unelma. Tämän takia Niia ei sovi ollenkaan aloittelijoille ratsastettavaksi, vaikka toimiessaan onkin todella mukava ja helppo ratsastaa.
Niia on hyvin herkkä sekä suustaan että pohkeille, eikä tamma tykkää yhtään ylimääräisestä sähläämisestä. Selässä täytyy siis olla hiljaa ja ohjeistaa Niiaa vain sen verran kuin on välttämätöntä. Niia on varsin fiksu ja se ärsyyntyy kovasti, jos ei saa itse näyttää osaamistaan ja ratsastaja on koko ajan tökkimässä kylkiä tai nyppimässä suusta. Parhaiten tamma toimii, kun sille antaa tilaa tehdä asioita itse.
Hypätessä Niia ei kyllä lukeudu tallin parhaisiin esteratsuihin... Tamma ei ole ihan sisäistänyt hyppäämisen ideaa, ilmeisesti sen mielestä on aivan idioottimaista loikkia puomien yli. Hyppäämisestä Niian kanssa eivät nauti niin hevonen kuin ratsastajakaan, joten esteet jätämme suosiolla vähemmälle. Maastossa Niia puolestaan viihtyy niin yksin kuin muidenkin hevosten kanssa, ja sen selässä voisi vaellella metsäreittejä vaikka kuinka kauan. Tamma on myös varma maastoratsu ja sen säikäyttämiseen tarvitaankin jo vähintään oikea mörkö. Laukatessa tosin ilopukkeja lentää suuntaan jos toiseenkin, vaikka Niian tarkoituksena ei olekaan erkaantua ratsastajastaan, joten kuskin kannattaa olla tarkkana.
Sukutaulu ja -selvitys
Jälkeläiset
Ei vielä siitoskäytössä.
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (19 sijoitusta)
24.05.2008 - Zurück - Vaativa B -
1/68
15.05.2008 - Juulia Lasandér - Intermediate I -
1/127
11.05.2008 - Conquèrant - Prix St. Georges -
6/36
11.05.2008 - Conquèrant - Prix St. Georges -
2/36
11.05.2008 - Conquèrant - Prix St. Georges -
3/36
09.05.2008 - Yountville (Armi) - Vaativa B -
3/50
09.05.2008 - Yountville (Armi) - Vaativa A -
7/50
29.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B -
1/45
26.04.2008 - Skurvash - Vaativa A -
1/34
10.04.2008 - Heijastus - Vaativa B -
4/72
09.04.2008 - Charmeur Dressage - Vaativa B -
1/30
08.04.2008 - Skurvash - Vaativa A -
5/50
08.04.2008 - Skurvash - Vaativa B -
5/50
06.04.2008 - Vaapukka - Vaativa B -
1/40
04.04.2008 - Tropica - Vaativa B -
2/30
04.04.2008 - Tropica - Vaativa A -
2/30
03.04.2008 - Charmeur Dressage - Vaativa A -
1/35
02.04.2008 - Ciar Dressage - Vaativa B -
1/60
02.04.2008 - Ogromny - KN Special -
7/50