
trakehnerori, VH-30554
syntynyt 1.10.2006 (ikä)
säkäkorkeus 167 cm, musta
koulupainotteinen, ko: GP
kasvattanut Diane Müller, Saksa
omistaa cirith, Ciar Dressage |
VIR MVA Ch
KRJ-II
YLA2
68 KRJ:n alaista sijoitusta
siitoskäytössä
|
Luonnekuvaus
Historiaa
Voisipa melkein sanoa, että minut huijattiin ostamaan Marlboro. Alunperin kävin katsomassa Poron kasvattajan Diane Müllerin luona Pressure -nimistä trakehneroria, joka oli todella lupaava nuori hevonen ja ihana luonteeltaan. Olin jo valmiina kirjoittamaan ostopaperit, kun Diane kiikutti kentälle nähtäväkseni toisenkin hevosen, Marlboron. Yritin sanoa, että Pressure oli kaikkea sitä mitä etsin, mutta minut lähestulkoon väkisin istutettiin Marlboron selkään. Aluksi Poro oli hyvin haluton tekemään yhtään mitään, ja olisinkin luopunut leikistä ilman Dianen painostusta, mutta hetken kuluttua ori alkoi toimia loistavasti ja oli todella kiva ratsastaa. Askellajitkin olivat kerrassaan upeat, joten niin siinä sitten kävi, että luovuin Pressuresta ja paketoinkin sen sijaan Marlboron mukaan otettavaksi.
Sen vuorokauden aikana, joka Marlboron kuljettamiseen meni, ehdin katua hevoshankintaani sellaiset parisataa kertaa. Heti kun Poro nimittäin oli trailerissa ja olimme ajaneet pois Diane Müllerin tallipihasta, paljastui, että olin ostanut aika kauhean luonteen omaavan hevosen. Poro piti hirveää meteliä trailerissa koko automatkan ajan, ja perille päästyämme se ensi töikseen yritti syödä minut. Soitin Dianelle tulikivenkatkuisen puhelun asiakkaiden huijaamisesta, mutta hän sanoi viattomasti, etten minä itse ollut halunnut tutustua orin luonteeseen sen tarkemmin. Niin no, tottahan sekin.
Ensimmäiset kuukaudet Poron kanssa olivat yhtä tuskaa yrittäessämme tulla toimeen. Jonkin ajan kuluttua orin luonne alkoi kuitenkin tasaantua säännöllisten rytmien ja sitkeän yrittämisen ansiosta, ja nykyisin se on ihan välttävä, kun meille tullessaan "hirveä" oli vielä aivan liian laimea ilmaisu. Alku aina hankalaa -sananlasku päti siis ainakin tähän tapaukseen. Vieläkin välillä kisamatkoja taittaessa miettii, miksi ikinä tämän hevosen pitää olla niin hankala, mutta loppujen lopuksi Poro on kuitenkin ihan kelvollinen hevonen, vaikka sen kanssa saakin usein tapella monista asioista.
Luonnekuvaus
Kuten ylläolevassa historianpätkässä kävikin ilmi, Marlboro ei ole luonteeltaan mikään maailman ihastuttavin hevonen. Poro on aika syrjäänvetäytyvä ja puolustautuva, eikä se pidä siitä että sitä häiritään. Uudet ihmiset ori vastaanottaa vihaisella näykkäisy-yrityksellä, ja takajalatkin nousevat melko helposti... Poro on aika arvaamaton ja sen kanssa pitää koko ajan muistaa olla tarkkaavaisena, ettei pääse käymään mitään ikävää. Vaikka ori nyt ei tavallisesti kovin pahoja kohtauksia järjestäkään, en olisi siitä koskaan täysin varma.
Poro harjataan mieluusti käytävällä sidottuna, koska varsinkin karsinassa se puolustaa omaa tilaansa ja voi olla aggressiivinen. Yleensä poika on aina harjauksen alkaessa närkästynyt ja heittelee päätään, huitoo jaloillaan ja luultavasti yrittää näykkiäkin, mutta hetken päästä se rauhoittuu ja seisoo paikallaan loppuun asti. Kavioiden putsaamisessa ei ole ongelmia, mutta mahan ja pään harjaamisesta Poro ei yhtään pidä. Satulointi on toinen vaikea vaihe, jolloin ori kannattaa myös pitää ehdottomasti sidottuna.
Taluttaessa Poro ei ole erityisen paha, mutta koska se nyt on ori, tammat voivat saada sen huutamaan ja tepastelemaan. Porolla on myös paha tapa nousta puolittain pystyyn jonkin erikoisen asian ilmaantuessa, joten ihan riimulla en lähtisi taluttelemaan. Varustautuneena mitään kummempia tuskin kuitenkaan tapahtuu.
Lienee turha kuvitella, että Porosta löytyisi yhtään vieraskoreutta. Ehei, eläinlääkäreille ja kengittäjille tulee kyllä vierailujensa aikana varsin hyvin selville, mitä Poro ajattelee kyseisistä toimenpiteistä... Tämä hevonen ei voi sietää kumpiakaan, ja jo kengittäjän työvälineet nähdessään se muuttu entistäkin vihaisemmaksi eikä varmana suostu menemään vapaaehtoisesti siihen osaan tallia. Kengittäjiltä ja eläinlääkäreiltäkin meinaavat mennä hermot Poron kanssa joka kerta, mutta vaikka mitä olemme yrittäneet, ei hevonen suostu muuttamaan käsityksiään. Sen mielestä jalkojen kauan ylhäällä pitäminen kengittäjää varten on aivan hirveää, eivätkä eläinlääkäritkään paljoa lämpimämpää kohtelua saa.
Muita hevosia kohtaan Poro käyttäytyy onneksi ihan normaalisti, eikä jatka ihmisten parista tuttua kapinointilinjaansa. Poroa voi pitää jopa
Ponin kanssa samassa tarhassa, sillä pojat tulevat yllättävän mainiosti toimeen keskenään. Tammat saavat kuitenkin edelleen Poron orinvaistot jylläämään, ja jos joku hevonen alkaa haastaa riitaa, on Poro varmasti mukana tappelemassa.
Ratsastettavuus
Uusien ihmisten kanssa Poro on vaikea ratsastettava. Se kyseenalaistaa ratsastajan jokaisen avun ja ihan joka solullaan haraa vastaan. Monet ovatkin kypsiä luovuttamaan tässä vaiheessa. Sitkeä ratsastaminen kuitenkin auttaa, sillä hiljalleen ori alkaa rentoutua ja hyväksyä ratsastajan pyyntöjä. Vie kuitenkin paljon aikaa, ennen kuin Poro luottaa ratsastajaansa niin paljon, että tekee oikeasti parhaansa.
Kouluhevosten askellajit nyt yleensä ovat aika kamalia istua suuruutensa takia, mutta Poron askellajit ovat vielä tavallistakin hirveämmät. No, löytyy niistä kyllä sitten näköä senkin edestä, joten hampaiden kiristely ja kipeä takamus palkitaan. Poro on ehdottomasti koulupainotteinen, orilla tuntuu olevan jonkinsortin asennevamma hyppäämistä kohtaan. Jo samalla kentällä esteiden kanssa työskentely tuntuu olevan sille haastavaa, saati sitten että sellaisten yli pitäisi pomppia... Pienten kavalettien yli olemme saaneet Poron menemään, mutta koska hevonen nyt vain yksinkertaisesti ei pidä hyppäämisestä, ei sillä sitä harrastetakaan.
Maastoilu puolestaan on Poron mieleen, ainakin niin kauan kun ei tarvitse kastaa kavioitaan veteen tai varsinkaan hyppiä yhtään minkään yli. Välillä ori innostuu maastoillessa liikaakin - aukeilla niityillä laukatessa ohjista saa pitää kaksin käsin kiinni, tai löytääkin itsensä maasta valtavien pukkien jäljiltä ja Poron sellaisen kymmenen kilometrin päästä. Erityisesti toisten hevosten kanssa kisaamisesta Poro tykkää todella paljon, joten rinnakkain ratsastus ei onnistu. Ehkä tästä orista olisikin tullut hyvä laukkahevonen, jos vain rotu olisi sopiva?
Kilpailupaikalla Poro ei maasta käsitellessä ole yhtään sen mukavampi kuin tallissa, mitä nyt kaikki kiinnostavat ympäröivät asiat vievät vähän sen keskittymistä hoitajien kiusaamisen parista toisaalle. Ratsastaessa sen sijaan Porosta voi sitten kerrankin olla oikein kunnolla ylpeä - ori tuntuu todella tykkäävän, kun ihmiset katsovat sitä, ja se laittaa parastaan aina verryttelystä alkaen. Kerrankin yhteistyö tämän hevosen kanssa sujuu oikein kunnolla! Kisapaikalla minulle tullaan useinkin sanomaan, että miten hevosesi voi olla noin rento ja keskittynyt ja hyvinkäyttäytyvä heti alusta alkaen. Niin no, tulkaapa kotiin katsomaan pojan käytöstä, ja kertokaa sitten oletteko vielä samaa mieltä...
Sukutaulu ja -selvitys
Dry Gin
EVM |
Hunter II |
Zero |
| Twentyone |
| University |
Marijuana |
| Whole Lotta Love |
Port Royal
EVM |
Pearl Harbor |
World War |
| She Said |
| Queen's Corner |
Kingless |
| Dead Flowers |
Marlboron isä
Dry Gin on omanlaisensa legenda kouluratsastuspiireissä. Sen lisäksi, että ori kilpaili menestyksekkäästi koulukisoissa, se tunnetaan myös varsin vihaisesta luonteestaan - ei liene ihmetyksen aihe, mistä Poro on perinyt vähän ärtyisät piirteensä... Pahasta luonteestaan huolimatta Dry Gin oli varsin suosittu siitosori, koska se periytti jälkeläisilleen upeita askellajeja ja kaunista rakennetta. Kauniin rakenteen edustaja oli myös Marlboron isänisä
Hunter II, joka ei koskaan menestynyt erityisen hyvin kilpailuissa ailahtelevaisen luonteensa takia, mutta jolla kuitenkin oli urheiluhevoselle lähes täydellinen ulkomuoto. Hunter II ei ole jättänyt jälkeensä paljoa varsoja huonojen kisatulosten ja luonteen ansiosta, joten siihen tulee törmättyä sukutauluja tutkiessa hyvin harvoin. Kuitenkin sen vähäisillä varsoilla on kaikilla hyvä rakenne. Isänemä
University edustaa puolestaan täysin erilaista luonnetta kuin kaksi aikaisemmin mainittua oria, sillä tamma oli rohkea ja todella yhtristyöhaluinen. University menestyi hienosti kisakentillä ja vanhoina päivinään se toimi siitostammana jättäen useita upeita varsoja.
Emä
Port Royalista olen kuullut, että se oli nuorempana varsin tulinen, musta tamma. Vanhemmiten se on rauhoittunut hirveästi (toivomme samaa myös Marlboron kohdalla), mutta yhä edelleen siitä löytyy kilpahevosen temperamenttia aimo annos. Port Royalin meriittilistalle kuuluvat rakenteelliset ansiot ja upeat jälkeläisnäytöt, kilpailuissa tamma ei koskaan edennyt kovinkaan vaativiin luokkiin. Emänisä
Pearl Harbor sitten taas kilpaili menestyksellä Port Royalinkin puolesta - Pearl Harbor on varmasti tuttu nimi kaikille kouluratsastusta seuranneille legendaarisine kilpailutuloksineen. Pearl Harbor oli menestyksensä aniosta todella suosittu siitosori, ja sillä on lukuisia jälkeläisiä ympäri Eurooppaa. Emänemä
Queen's Corner kilpaili pääasiassa esteratsastuksessa, mutta siltä löytyy myös joitakin koulustartteja. Queen's Cornerilla ei ole muita varsoja Dry Ginin lisäksi, sillä se toimi elämänsä aikana yksityisomistajalla, joka ei ollut kiinnostunut hevosten kasvattamisesta.
Kolmannen polven hevoset eivät ole kilpailleet aivan yhtä paljon kuin kaksi ensimmäistä polvea, mutta sieltäkin löytyy muutama upea tapaus: iei.
Marijuana on varmasti tuttu nimi kaikille hevoskasvattajille, sillä oli ori erittäin suosittu siitosori. Myös eee.
Dead Flowers kunnostautui siitostammana eläessään, ja suurin osa sen varsoista on menestynyt hienosti. Muut kolmannen polven hevoset ovat tavallisia harrasteratsuja. Esimerkiksi iii.
Zero ei osallistunut yhteenkään kilpailuun koko elämänsä aikana, ja iee.
Whole Lotta Love oli tavallinen tuntiratsu.
Jälkeläiset
Marlboro ei ole tarjolla jalostukseen muille kuin tallin omille ja yhteistyötallien tammoille! Ori astuu vain koulupainotteisia, mieluusti suvuttomia trakehnertammoja.
1. o.
Sweet L&M 54 (e. Romeo&Juliet)
2. t.
Galley-La 54 (e. Hey Modern Days)
3. t.
Impel Down 54 (e. Romeo&Juliet)
4. t.
Phanmar Ave (e. Phantome)
5. o.
Pirate Hunter 54 (e. Hey Modern Days)
6. t.
Ave Glamour (e. Romeo&Juliet)
7. o.
Ciars Tobacco (e. Romeo&Juliet)
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (68 sijoitusta)
30.12.2007 - Flash Stables - Grand Prix -
5/85
28.12.2007 - Heidin koulukonit - Intermediate I -
3/35
27.12.2007 - Skurvash - Intermediate II -
3/30
27.12.2007 - Kronenbourg - Grand Prix -
3/40
26.12.2007 - L'amour aux Chevaux - Intermediate I -
2/186
22.12.2007 - Rowdy - Grand Prix -
2/32
18.12.2007 - Hamilton - Grand Prix -
4/51
14.12.2007 - Bronn - Grand Prix -
5/35
14.12.2007 - Willoughby - Intermediate I -
1/35
14.12.2007 - Willoughby - Intermediate I -
5/35
13.12.2007 - Bronn - Grand Prix -
4/35
11.12.2007 - Silfran - Intermediate I -
4/36
07.12.2007 - KK Kimakka - Intermediate I -
8/98
05.12.2007 - Northern Lights - Kür Grand Prix -
4/45
04.12.2007 - Northern Lights - Prix St. Georges -
6/38
04.12.2007 - Northern Lights - Kür Grand Prix -
4/25
03.12.2007 - Hamilton - Intermediate II -
1/30
01.12.2007 - Conquérant - Intermediaire II -
5/36
01.12.2007 - Ciar Dressage - Intermediaire I -
2/52
01.12.2007 - Ciar Dressage - Grand Prix -
3/50
30.11.2007 - Conquérant - Intermediate II -
2/36
30.11.2007 - Cecilie Riders - Vaativa A -
4/36
29.11.2007 - Jerry - Intermediate I -
3/40
28.11.2007 - Tumpela (cen) - Vaativa A -
4/34
25.11.2007 - 99 Horses & Ponies - Intermediate I -
4/35
25.11.2007 - 99 Horses & Ponies - Kür Grand Prix -
4/38
24.11.2007 - Willoughby - Intermediate I -
2/49
24.11.2007 - Talli Acorn - Intermediate I -
5/50
22.11.2007 - Ciar Dressage - Grand Prix -
5/47
21.11.2007 - FC-Riders - Intermediate II -
1/123
21.11.2007 - FC-Riders - Grand Prix -
6/112
18.11.2007 - Karmiini - Vaativa A -
10/114
17.11.2007 - Conquèrant - Intermediaire I -
2/36
15.11.2007 - Conquèrant - Intermediate I -
5/36
14.11.2007 - Adam Warmbloods - Grand Prix -
4/18
14.11.2007 - Ciar Dressage - Intermediaire I -
6/36
09.11.2007 - Hamilton - Vaativa A -
2/47
09.11.2007 - FC-Riders - Intermediate II -
3/47
09.11.2007 - FC-Riders - Intermediate II -
1/47
09.11.2007 - FC-Riders - Vaativa A -
3/55
09.11.2007 - FC-Riders - Grand Prix -
3/49
04.11.2007 - Woodrow - Intermediate II -
4/30
22.10.2007 - Kuulto - Vaativa A -
5/36
18.10.2007 - Kk Wettlauf - Intermediate I -
3/162
15.10.2007 - Wadelma - Prix St. Georges -
5/40
15.10.2007 - Wadelma - Intermediaire I -
3/40
12.10.2007 - Yave - Intermediaire I -
3/9
10.10.2007 - Yave - Grand Prix -
1/27
20.09.2007 - Thesrouce - Intermediate II -
6/36
14.09.2007 - Kharon Stud - Vaativa A -
2/30
13.09.2007 - De Duivel - Grand Prix -
5/40
12.09.2007 - Royal Estate - Intermediaire I -
2/40
11.09.2007 - Rinteen kk - Prix St. Georges -
2/21
11.09.2007 - Yave - Grand Prix -
2/40
10.09.2007 - Royal Estate - Intermediaire II -
2/40
09.09.2007 - Yave - Grand Prix -
5/40
08.09.2007 - Pt Harmonia - Grand Prix -
5/35
07.09.2007 - Yave - Grand Prix -
3/40
05.09.2007 - Chi O Haku - Intermediaire I -
4/32
05.09.2007 - Willoughby - Intermediate I -
5/35
05.09.2007 - Willoughby - Grand Prix -
3/35
05.09.2007 - Willoughby - Grand Prix -
5/35
31.08.2007 - Satulinna - Intermediaire I -
1/36
31.08.2007 - Satulinna - Intermediaire II -
3/23
28.08.2007 - Kiaisas - Vaativa B -
4/58
26.08.2007 - TuHaSe - Vaativa A -
3/53
25.08.2007 - TuHaSe - Vaativa A -
5/61
20.08.2007 - Heijastus - Vaativa B -
2/35
12.08.2007 - Willoughby - Vaativa A -
2/35
NJ-näyttelyt
30.08.2007 - Missway WB - pt. Christina J. - LKV2
IrtoSERT, JS
30.08.2007 - Kelloniemen Ht - pt. Jaana L. - LKV1
BIS4, MVA-sert, JS
26.08.2007 - Kimovaara - pt. Niina - LKV1
BIS3, MVA-sert, JS
18.08.2007 - Yave - pt. Elisa A. - LKV2
IrtoSERT, JS