
trakehnerori, VH-37311
syntynyt 29.11.2007 (ikä)
säkäkorkeus 164 cm, ruunikko
koulupainotteinen, ko: koulutetaan
kasvattanut cirith, Ciar Dressage
omistaa cirith, Ciar Dressage
|
18 KRJ:n alaista sijoitusta
nuori, koulutetaan
|
Luonnekuvaus
Historiaa
Ciars Tobacco on oma kasvattini, ja päätin pitää sen jo ennen kuin poika oli edes syntynyt. Toby nimittäin on emänsä Romeo&Julietin viimeinen varsa, ja koska itselläni ei kyseisestä tammasta ollut varsoja ollenkaan, piti tietysti edes yksi saada :) Tobyn nimeämiseen ei liity sen kummempia tarinoita - orin isä on Marlboro, joten siitä saatiin helposti johdettua Tobacco. Tobyn varalle minulla on suuria suunnitelmia, eikä ihan suotta - ovathan pojan kummatkin vanhemmat sekä VIR MVA Ch että KRJ-laatuarvostelussa käyneitä. Myös tälle tapaukselle on suunnitelmissa näyttelymenestystä, ja KRJ-laatiksesta lähdemme tavoittelemaan vain sitä parasta palkintoa! Tästä hevosesta on tarkoitus treenata oikea menestyjä, jota kehtaisi käyttää jalostukseen sitten vanhempana.
Luonnekuvaus
Toby on varsin letkeä poika luonteeltaan, vaikka vanhempien perusteella sen kuuluisi olla vähän vihainen ja arka. No, ilmeisesti geenit ovat periytyneet jossain määrin huonosti, sillä Toby ei kyllä ole kumpaakaan. Tämän rennompaa hevosta saa kyllä hakea ja kauan! Pojan kanssa kauan tekemisissä olleena olen tullut siihen johtopäätökseen, että Tobylta taitavat puuttua kaikenlaiset alkukantaiset vaistot kokonaan. Se ei pelkää mitään, tulee toimeen ihan kaikenlaisten otusten kanssa ja myös orin tulinen temperamentti tuntuu lähteneneen Pääsiäissaarille lomalle jo heti alkuvaiheessa. Mutta eipä tästä minkäänlaista haittaakaan ole, päinvastoin - on hyvin mukavaa ja rentouttavaa työskennellä välillä tällaisen tapauksen kanssa, kun vähintään puolet Ciarin asukkaista tuntuvat aina välillä kesyttämättömiltä villihevosilta.
Harjatessa Toby on ehkä maailman mukavin. Ori on hurjan seurallinen, kiva ja luotettava. Se on ilmeisesti ottanut tehtäväkseen avustaa hoitajaansa toimenpiteen sujumisessa parhaansa mukaan, joten voit olla varma, että Toby kyllä taatusti nostaa jalkansa jo valmiiksi heti kun vain näkeekin kaviokoukun tai tekee karsinassa enemmän tilaa, kun haluat harjaamaan toiselle puolelle. Toby muistaa myös aina höristä jokaiselle ihmiselle ja hevoselle, joka vain sen ohi kulkee. Poika onkin koko tallin lempilapsi, ja voit olla varma, että harjausoperaation aikana sitä käy rapsuttamassa ja moikkaamassa yksi jos toinenkin talliväkeen kuuluva. Taluttaessakin Toby osaa käyttäytyä oikein esimerkillisesti, se seuraa kiltisti hoitajan vierellä. Ruohomättäät kutsuvat kuitenkin poikaa puoleensa kuin lätäkkö Saharassa, eikä toisten hevosten ohi päästä ilman kovaäänisiä hirnumisia.
Ratsastettavuus
Kuten Tobyn rentoon luonteeseen kuuluu, se on myös rento ratsastettava - ehkä vähän liiankin rento... Useimmiten poika tekee ihan mielellään töitä ja on kyllä periaatteessa mukana, mutta sellainen vankkumaton motivaatio ja into ovat välillä hukkateillä. Perusratsastettavuudeltaan Toby on ihan mukava, se on kohtuuherkkä ja pehmeä kädelle. Erityisesti vaikeampien juttujen suorittamisen kanssa voi kuitenkin välillä tulla vaikeuksia ihan vaan sen takia, että oria ei aina hirveästi huvittaisi. Komentamisesta se kyllä ryhdistäytyy, mutta ottaa samalla nokkiinsa, ja sama meno jatkuu taas ensi kerralla. Hyvinä päivinä Toby kuitenkin toimii hienosti ja haastaviakin juttuja saadaan treenattua yhteisymmärryksessä. Joskus sitä vaan toivoo, että sellaisia päiviä olisi useammin - vaikka mitä tällaiselle peruslaiskalle luonteelle muka olisi tehtävissä...
Hyppääminen on Tobyn mielestä myös hauskaa ja ori on ihan kohtuu hyvä siinäkin touhussa. Liian pomppimisen seurauksena Toby kuitenkin helposti kyllästyy, eikä viitsi enää yrittää ollenkaan, eli tätäkin aktiviteettia pitää harrastaa kohtuudella. Maastoillessa Toby on ehdottomasti maailman varmin ratsu, ori ei pelästy sitten niin mitään. Se on loistavaa seuraa heikkohermoisemmille hevosille, sillä vaikka muut panikoisivat, Tobya ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa. Niin se saa nopeasti muutkin taas rauhallisemmiksi.
Sukutaulu ja -selvitys
VIR MVA Ch
Marlboro
KRJ-II, YLA2 |
Dry Gin |
Hunter II |
| University |
| Port Royal |
Pearl Harbor |
| Queen's Corner |
VIR MVA Ch
Romeo&Juliet
KRJ-II, YLA2
|
Alchemist |
Poker |
| Regatta |
| French Kiss |
Gentleman |
| Cocktail |
Jälkeläiset
1. t.
Ciars Chinchilla (e. Ciars Beijing)
Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (18 sijoitusta)
05.08.2008 - Satulinna - Intermediate II -
2/73
23.07.2008 - Reyan - Vaativa B -
4/40
04.07.2008 - Skurvash - Grand Prix -
4/33
26.06.2008 - Naranja Sport Horses - Vaativa B -
3/30
23.06.2008 - Piipari - Vaativa A -
3/50
16.06.2008 - Willoughby - Vaativa A -
4/35
13.06.2008 - Skurvash - Intermediate I -
4/29
10.06.2008 - Tropica - Vaativa B -
5/40
09.06.2008 - Charmeur Dressage - Vaativa A -
1/30
08.06.2008 - Svarthet (shonna) - Vaativa B -
2/60
07.06.2008 - Svarthet (shonna) - Vaativa B -
3/60
05.06.2008 - Zurück - Vaativa B -
7/72
02.06.2008 - Aweia - Helppo C -
4/40
01.06.2008 - Promiseland - KN Special -
1/50
01.06.2008 - Veatu Kuningriik - Helppo B -
1/36
01.06.2008 - Veatu Kuningriik - Helppo B -
3/61
31.05.2008 - Marceille - Helppo C -
5/36
30.05.2008 - Vaapukka - Helppo B -
1/37
NJ-näyttelyt
20.04.2008 - Willoughby - pt. Mira L. - LKV3
IrtoSERT, JS
28.03.2008 - Fiktio - pt. Alina J. - LKV3
MVA-sert, JS (BIS5:lta)
09.03.2008 - Ciar Dressage - pt. Mira L. - LKV3
IrtoSERT, JS
17.01.2008 - Csicsás - pt. Alina J. - LKV2
IrtoSERT, JS