Olipa kerran eräs nätti toukokuinen aamu eräällä pienellä Tyynenmeren saarella. Saaren nimi oli Aurinkoinen Saari, koska siellä paistoi aina aurinko. Ihmiset kiiruhtivat tavalliseen tapaansa töihin, ja kaikki vaikutti oikein suloiselta ja rauhalliselta. Yhdessä saaren paristakymmenestä bambutalosta rauhallisuus oli kuitenkin menetetty hyvin hyvin pitkäksi aikaa - siellä oli syntynyt äänekäs tyttölapsi. Päivät ja yöt kuluivat, viikot vierivät ja kuukaudet vaihtuivat uusiin - mutta ärsyttävä kakara vain rääkyi koko ajan. Siitä huolimatta lapsen vanhemmat vain jaksoivat rakastaa häntä sitkeästi. Ristiäisissäkin hänen nimekseen tuli Cirith Walter, vaikka saaren kaikki muut asukkaat olisivat kannattaneet Gertrudea kostoksi kylärauhan rikkomisesta.

Cirithin lapsuus kului leikkien apinaa saaren palmuissa. Tultuaan vähän vanhemmaksi hän pääsi isänsä mukana kalastamaan ja merirosvoilemaan sekä auttamaan äitiään saaren leipomossa. Hevosista ei tässä vaiheessa ollut vielä tietoakaan, Cirith ei ollut koskaan edes nähnyt sellaista. Ainoa vähääkään hevosta muistuttava otus oli Martta-niminen vuohi, jota Cirith ja muut lapset saivat aina olla juoksemassa pakoon. (Martta oli aika aggressiivinen.)

Yleisesti ottaen Cirithin lapsuus Aurinkoisella Saarella oli varsin onnellista aikaa. Teini-ikään tultuaan Cirith kuitenkin halusi päästä näkemään suurta maailmaa, sillä Aurinkoisessa Saaressa ei ollut kovinkaan paljoa nähtävää - se oli vain kolmen neliökilometrin kokoinen. Kun eräänä päivänä Aurinkoiselle Saarelle sitten rantautui suuri purjealus, jossa oli hyvännäköinen kapteeni, päätti Cirith jättää Aurinkoisen Saaren ja lähteä seikkailemaan. Niin hän sitten lähti saarelta 15-vuotiaana yhdessä söpön kapteenin kanssa.

Hevoset astuvat kuvioihin

Purjehdittuaan Tyynellämerellä vuoden verran kävi sen verran ikävästi, että eräs merihirviö söi laivan miehistöineen. Cirith oli ainoa, joka ehti pelastusveneelle, joten hän sitten yksin souti sata kilometriä maihin. Hän huomasi päätyneensä Australiaan. Australiassa oli varsin mukavaa, siellä oli hauskoja eläimiä ja kasveja. Niinpä Cirith sitten hankkiutui töihin eräälle paikalliselle kengurufarmille.

Kengurufarmilla Cirith tutustui hevosiin, koska kenguruita paimennettiin ratsailta käsin. Cirithistä ratsastus oli sen verran mukavaa, että hän päätti hankkia oman hevosen ja kenguruiden paimentamisen sijasta ryhtyä treenaamaan este- ja kouluratsastusta. Niin siinä sitten kävi, että ratsastus vei mukanaan, joten Cirith erosi työstään kengurufarmilla ja pestautui eräälle hevostallille töihin. Tallilla Cirith sai ratsastaa useita hevosia karsinoiden siivoamista vastaan, ja hänen ratsastustaitonsa kehittyivätkin huimasti. Ei kestänyt kovin kauaa, kun Cirith alkoi kilpailla.

Eräänä vuonna Olympialaisten kouluratsastusnäytöstä ihastellessaan sattui niin, että Cirith liukastui maassa lojuvaan banaaninkuoreen ja kaatui suoraan erään miehen käsivarsille. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen mies oli rikas formulakuski. Cirith ja mies rakastuivat oitis muuttaen yhteen asumaan. Mies oli hyvin hyvin rikas, ja koska hän ei keksinyt kaikille rahoilleen käyttöä, Cirith sai tuhlailla mielensä mukaan. Siispä hän erosi työpaikastaan tallilla ja perusti oman tallin.

Tallin pyörittämisestä

Cirith päätti perustaa tallinsa Brasiliaan, sillä se oli hyvä paikka myös formuloiden kannalta. (Siellä on muistaakseni joku osakilpailu?) Sopivan suuri tontti löytyi Amazonin sademetsän vierestä, jonne laitettiinkin nopeasti pystyyn hieno ja nykyaikainen talli kaikkine treenausmahdollisuuksineen. Talli ristittiin Ciar Dressageksi pikaisen pohdinnan päätteeksi.

Nyt siis asustelemme Brasiliassa hevosinemme. Paikka on ihanteellinen hevoskasvatukselle, sillä ilmasto on lämmin ja ruohoa kasvaa ympäri vuoden. Tietysti viereisessä viidakossa asuu myös kaikenmaailman jaguaareja, jotka aina välillä yrittävät syödä hevosiamme, mutta niitä pakoon juostessa saa mukavaa treeniä. Tervetuloa vain käymään!