ETUSIVU TALLISTA HEVOSET KASVATUS TOIMINTA MUUTA

Tallipäiväkirja: viimeisin merkintä 26.02.2010

Indis on ollut viimeaikoina vähän hiljaiselolla, mutta minkäänlaisia lopettamisaikeita ei ole. Päin vastoin, minulla on tallin varalle hyvinkin paljon suunnitelmia, ja kunhan ehdin niitä toteuttamaan, on lopputuloksena toivottavasti entistä ehompi (tai ainakin minua itseäni enemmän miellyttävä) Indis Villains :) Tulossa on siis kevään kuluessa suuriakin uudistuksia tallin ulkomuotoon, sisältöön ja ehkä vähän toimintaankin. Hevoskanta ja perusideamme ei kuitenkaan tule muuttumaan miksikään - Indisistä tulee jatkossakin löytymään puoliverisiä, joiden kanssa tavoitteena on vallata kilpakentät!

VRL:n tauon takia en juurikaan ole kilpaillut, kunnes eilen päätin kokeilla villejä kilpailuja. Niissä en olekaan poikennut varmaan neljään vuoteen, ja täytyy myöntää, että yllättävän hauskaa kisata niissäkin välillä! Innostuin sen verran, että ajattelin pistää meilläkin muutamat villit kisat pystyyn lähiaikoina. Saa nähdä, jatkuuko villien kisaaminen sittenkin, kun VRL on taas kuvioissa :)

Lisäksi näyttelykehissä on mennyt kivasti - Dumalle on myönnetty VIR MVA Ch -arvonimi ja Taigalle Ch. Jälkimmäiselle lähti tänään myös arvonimianomusta muotovaliosta :) Muutkin hevoset ovat mukavasti saaneet napsittua sertejä. Esimerkiksi Kisulta niitä löytyy jo uskomaton kasa, mutta valitettavasti kaikkiin näyttelyihin on sattunut sama päätuomari, joten muotovaliota ei vielä voi anoa. Toivotaan, että hevoslaumamme jatkaa näyttelyissä menestymistä!

11.01.2010

Meikäläinen on viime aikoina laiskotellut oikein olan takaa... Luulisi että VRL:n ollessa pois pelistä huvittaisi kirjoitella puuttuvia tekstejä, mutta nähtävästi ei :D Tarkoituksena on kuitenkin ryhdistäytyä ja yrittää saada hevosten luonteita ja sukuselvityksiä paremmin ajan tasalle, niitä kun puuttuu mukava kasa.

Mutta hieman iloisempiin aiheisiin siirtyäksemme, NJ:stä on tullut mukavasti menestystä! Useat bevosemme ovat napsineet kivasti sertejä - mainittakoon erityisesti Duma, jolla on jo kaikki kasassa VIR MVA Ch -arvonimeä varten. Anomusta lähetetään heti kunhan BIS-listalle lisätään viimeisimpienkin näyttelyiden tulokset :) Muutama muukin tapaus lähentelee muotovalion arvonimeä, joten toivoa sopii, että kuukauden kuluessa palkintokaappini on hieman täydempi!

Erikoisempaa tallilla ei sitten olekaan tapahtunut, itsellä kun on ollut vietävästi kiireitä IRL-elämässä. Kiireet tulevat oletettavasti jatkumaan vähintään samanlaisina keväällä, kun on edessä loputkin yo-kirjoitukset ja pääsykokeet, mutta eiköhän elämä Indisissä jatka rullaamistaan! Ainakin suunnitelmia tulevaisuudelle on, joista mainittavana esimerkiksi toivottavasti lähiaikoina toteutuvat suuret kasvattimarkkinat :)

14.12.2009

Tallin elämä on viime aikoina hieman rauhoittunut, sillä VRL:n tauon seurauksena hevosille tulee luonnollisesti myös pakollista taukoa kilpailuista. Vaikka kisaamista ei arkeemme muutamaan viikkoon sisällykään ollenkaan, en silti valitettavasti pääse yhtään helpommalla, sillä tallin tekstitilanne on aivan katastrofaalinen ja sellainen läjä luonteita ja sukuselvityksiä odottaa kirjoittamista, etten oikein halua edes ajatella asiaa... :D Siispä tavoitteena olisi ennen vuoden vaihtumista ja VRL:n takaisintuloa saada tekstejä vähän järkevämmälle tolalle.

Vähän iloisempiin aiheisiin sitten: joulukuun hevosten ktk-tilaisuus meni nimittäin Indisin osalta ihan mallikelpoisesti! Tammojen tilaisuudessa oli kaksi tyttöämme edustamassa, ja hyvinhän niillä meni, sillä Kisu pokasi kotiin II-palkinnon ja Lou nappasi III-pystin. Molempien tammojen saavutuksista ollaan luonnollisesti todella iloisia, mutta ihan erityisesti Loun kohdalla - lämmittäähän se aina mieltä (ja kasvattaa egoa!) kun omat kasvatit menestyy ;)

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Indisiin on jälleen kerran astellut kaksi uutta tapausta. Tällä kertaa kyseessä ovat B&W Stallionsin kasvattama estepainotteinen holsteintamma B&W Nocciola elikkä Cio ja upouusi tuontihannover, joka on myöskin estepainotteinen tamma - Learning to Fly eli Lelu. Tarkoituksena olisi muutamaa talliin jäävää omaa kasvattia lukuunottamatta jättää se hevosmäärä tähän nykyiseen 22 yksilöön ainakin toistaiseksi. Katsotaan sitten uudestaan, kun nykyisillä tapauksilla on ensinnäkin luonteet ja sukuselvitykset, ja toisekseen riittävästi pystejä :)

22.11.2009

Tallilla on tänään ollut uskomaton kiire, sillä meille on saapunut melkoisen monta uutta tuttavuutta - kaiken kaikkiaan neljä estepainotteista varsaa. Tästä se meidänkin estehevoskasvatus lähtee käyntiin! Tuskin maltan odottaa, että pääsen uusien tulevaisuudenlupausteni kanssa tositoimiin, mutta jospa nyt kuitenkin annettaisiin pikkuisten kasvaa rauhassa ensin :) Neljästä uudesta hevosesta kaksi on holsteineja ja kaksi hannovereja, 1-polvisia jokainen. Holsteintulokkaamme ovat upean Barrier Showjumpersin kasvatti Inna Barrier eli Inna sekä aina yhtä laadukkaassa Skurvashissa maailmaan saapunut Hand of Chaos PB eli Kani. Myös hannovereista toinen on skurvashilaisia: Crocotta PB:ltä eli Connielta odotetaan tulevaisuudessa paljon! Viimeisimpänä mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä meille saapui Kira Showjumpersista kaunis ruunikkotamma Allure Kira eli Allu. Tästä nelikosta tullaan taatusti vielä kuulemaan paljon! Eikä tässä vielä kaikki, sillä joulukuussa meille saapuu vielä B&W:stä estepainotteinen holsteinvarsa.

Indisin hevoslauman paisuminen ei loppunut vielä tähän, sillä marraskuussa meillä on laitettu kaksi uutta holsteinvarsaa alulle: Ophi astutettiin upean Princeton Stallionsin orilla Portobello Road, sekä Duma astutettiin omalla orillamme Donilla. Koulupainotteiset varsat tulevat molemmat jäämään meille Indisiin jatkamaan vanhempiensa kavionjäljissä. Odotamme jännityksellä joulukuuta, jolloin pienten on määrä syntyä :)

14.11.2009

Tänään voin ylpeänä esitellä kaikille kävijöille uudistuneen Indis Villainsin! Okei, en tiedä onko tässä nyt paljoa muuta uudistunutta kuin ulkoasu, osa tallin teksteistä ja se, että koulupainotteisten holsteinien mukaan kuvioihin tulivat mukaan myös estehevoset, mutta ainakin itse olen "uudesta" Indisistä huomattavasti innostuneempi :) Meille on lähiaikoina saapumassa paljon lisää hevosia, sillä olen aikeissa hankkia muutamia tuonteja eikä muutama muiden tallienkaan kasvatti tekisi yhtään pahaa. Varsinkin noita estehevosia pitäisi saada talliin lisää, tällä hetkellä kun meillä ei ole kuin kaksi hannoveria.

Sillä aikaa kun Indis on kokenut pienen muodonmuutoksen, on hevosten elämä jatkunut samaan malliin. Elättelen kovasti toiveita, että lähiaikoina palkintokaappimme tulee kasvattamaan kokoaan, sillä olen onnistunut tunkemaan muutamia hevosiamme erinäisiin tilaisuuksiin. Marraskuun Yleislaatuarvostelussa ovat mukana Muumi, Kisu, Ophi ja Bonnie ja joulukuun kantakirjaustilaisuuteen matkaa edellä mainitun Kisun lisäksi Lou. Näiden lisäksi normaali kisaus ja näyttelyihin ilmoittelu jatkuu, joten toivottavasti tuloksia tulee siltäkin puolelta!

19.10.2009

Joo, näin siinä sitten vaan kävi: nykyisin Indis Villains löytyy Italian kuuman auringon alta. Jä täytyy kyllä sanoa, että melkoisen hyvältä tuntuu! Aikaisempi kotipaikkamme, vanha kunnon keskellä valtamerta sijaitseva majakkasaari oli kyllä turvallinen jos hevosvarkaita pelkää, mutta talven tullessa siellä alkoi olla ihan pirun kylmä. Ja onhan Italiasta nyt lyhyempi matka kisoihin, laatuarvosteluihin, muille talleille sekä tietenkin ruokakauppaan. (Sitä paitsi italianothan ovat tunnetusti hyvännäköisiä...)

Uusi tallirakennuksemme on kyllä siihen vanhaan verrattuna aikamoisen hirveä rotisko, mutta minkäs teet, jos laittaa tallin pystyyn keskelle valtamerta niin sitä ei kyllä sitten saa enää koskaan järkevään hintaan myydyksi. Kauan sitä sai kaupitella, mutta lopulta onnistuin huijaamaan yhden nuorenparin ostamaan sen! Paljoa rahaa ei tullut, mutta sen verran kuitenkin, että muutto Italiaan oli mahdollinen. Tämä uusi talli on parisataa vuotta vanha kivirakennus jonka katto vuotaa ja joka muutenkin on kipeästi peruskorjauksen tarpeessa, mutta onneksi Italiassa on sen verran leuto ilmasto että hevoset pärjäävät hyvin sen verran mitä kunnostamiseen menee. Itsehän olen siis aivan käsi remonttihommissa, mutta onneksi uusi poikaystäväni Luigi on näppärä korjaamaan kaikenlaista.

Sitten viime päivityksen myös hevoskannassamme on tapahtunut pieniä muutoksia. Tai siis no, hevoskanta on lisääntynyt muutamalla yksilöllä. Ensinnäkin elämäämme on jäänyt sulostuttamaan ihka oma holsteinkasvatti Indis Lourdes eli Lou, jossa on selvästi ainesta, sillä ensimmäisissä NJ-näyttelyissään tyttö nappasi heti irtoSERTin! Eli tästedes minut voikin löytää 24/7 painelemasta VRL:n tapahtumakalenterin päivitysnappia, ettei vaan mene seuraava kantakirjaustilaisuus sivu suun. Ja nyt kun olemme rantautuneet Eurooppaan, on täältä muutama tuhat kilometriä lyhyempi matka katsastamaan Saksan hevostarjontaa, joten kävinkin heti nappaamassa meille kaksi uutta tuontiholsteinia: ori Maradonin eli Donin ja tamma Duma Keyn eli Duman! Don ja Duma tulevat toivottavasti valtaamaan kisakentät sekä tietenkin jättämään jälkeensä hienoja uudensukuisia holsteinvarsoja.

Muuta ihmeellistä meillä ei olekaan tapahtunut, hevoset ovat kiertäneet kisoissa entiseen malliin ja pikku hiljaa tulosta alkaa syntyä. Melkoisen moni asukkaistamme on tuota pikaa laatisvalmis, ja toivottavasti ehdin ilmoittaa seuraaviin KRJ-laatiksiin ja YLA-tilaisuuksiin meiltäkin edustusta. Se olisi hyvä juttu kasvatuksen kannalta, sillä silloin pari hevosta voisi siirtyä täyspäiväiseen siitoskäyttöön.
© cirith 2009