Strategiset tiedot
: Charlotte COS, "Letti"
: FWB-tamma, VH-17206
: syntynyt 19.10.2006, (VARL)
: säkäkorkeus 170 cm, ruunikko
: painotus kouluratsastus, ko: Va A
: kasvattanut Del / Bellicose
: omistaa cirith / Yave

Missä mennään?
Tällä hetkellä
- VIR MVA Ch myönnetty 25.5.2007
- KRJ-II palkittu
- kisatauolla

Vähän myöhemmin
- KRJ-laatuarvostelun uusintaan pian
- YLA-tilaisuuteen tulevaisuudessa

Luonnekuvaus
Charlotte COS on kolmas Bellicosen kasvatti, jonka ostin. Letiksi kutsuttu neiti saapui meille lokakuussa 2006 ja on siis ollut meillä aivan syntymästään lähtien. Voisi siis hyvinkin kuvitella, että tämän hevosen tavat ollaan opittu tuntemaan jo aikoja sitten, mutta oikeastaan asia on vallan toisin - vielä nytkin on suorastaan mahdotonta päätellä, minkälaisella tuulella Letti tänään päättää olla. Tammalla on siis hyvin ailahtelevainen luonne, mikä on toisaalta rasittavaa, mutta ainakaan Lettiin ei tule kyllästyttyä kovinkaan helposti.

Letin mieliala saattaa vaihdella ääripäästä toiseen jojon tavoin. Ensimmäisenä päivänä Letti voi olla kiltti, kerjätä rapsutuksia ja olla kuin suuri nallekarhu, toisena se pomppii ympäriinsä ja kaikki on vallan hirvittävää, kolmantena se mököttää äreänä karsinassaan ja esittelee hampaitaan jokaiselle liian lähelle tulevalle. Letti ei kuitenkaan koskaan ole mitenkään vihainen vaikka sen luonne tuntuukin vaihtuvan kuin tuuliviiri - tamma ei ikinä yritä purra tai potkia, vaikka sinä päivänä sattuisi olemaan kuinka huonolla tuulella tahansa. Uhittelemista Letti ei kyllä sitten yhtään karsastakaan, eli korvat ovat luimusse melko helposti ja ilmaakin tulee näykittyä. Letti ei kuitenkaan koskaan tee ihmiselle yhtään mitään, joten paras tapa on vain jatkaa hoitamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Joskus pieni huomauttaminenkin voi olla ihan paikallaan.

Ratsastaessa Letillä onkin sitten tasan kaksi vaihdetta: joko tehdään töitä ja kunnolla, tai sitten laiskotellaan ja kunnolla. Niinä parempina päivinä Letti toimii kuin ajatus, on todella kevyt ratsastettava ja kuuntelee ratsastajan pienintäkin apua. Niinä huonompina sitten... No, ainakin pitkä raippa tulee tarpeeseen. Kun Letti on laiskottelutuulella, se täytyy laittaa heti alkutunnista liikkumaan kunnolla eteenpäin ja tekemään töitä, tai muuten muustakaan ratsastuksesta ei oikein tule mitään. Huonompina päivinä Letti on erityisen jäykkä eikä viitsisi taipua mihinkään, joten kunnollisen peräänannonkin löytäminen on hivenen hankalaa. Päivästä riippumatta Letti on henkeen ja vereen kouluratsu - esteistä tamma ei pidä ollenkaan, olivat ne sitten minkä värisiä, kokoisia ja muotoisia tahansa. Tamma suostuu kyllä kovin vastahakoisesti hyppäämään, mutta sen on aina pakko pysähtyä ensin joko tuijottamaan estettä tai sitten kaahattava hirveällä vauhdilla ja valtavalla loikalla yli. Niin että se siitä hyppäämisestä sitten.

Kisapaikalla Letti on utelias ja innolla tutustumassa kaikkeen mahdolliseen hoitotoimenpiteiden ajan, mutta kunhan neiti saa selkäänsä ratsastajan, kaikki ylimääräinen häseltäminen unohtuu ja Letti keskittyy pelkästään tulevaan kisakoitokseen. Kilparadalla tamma ei koskaan jätä mitään toivomisen varaan, vaan se antaa aina kaikkensa. Sellaisina hetkinä, kun Letti venyttää upeasti askeliaan yleisön seuratessa ihastuneena vierestä voi tammalle helposti antaa anteeksi sen huonompien päivien laiskuudet.

Sukutaulu
Charleston
KRJ-II
VIR MVA Ch Domiro
ktk-I, YLA2, ERJ-II
Akira
Holleman's Adel
Tanzleherin
ktk-II
Sebastian
Tanzstudentin
Ch
Classic Nicotine
KRJ-II
Waterfall's Coffee ANeutron PDF
Stilé v. Javvaux
VIR MVA Ch Waterfall's Nirnaeth
ktk-II
Feat Of Valor
Ziellinie

Tähän sitten jonkunlainen sukuselvitys.

Jälkeläiset
01.    t. Acneface 54 (i. Carvine Kite)
02.    t. 54th Symphony (i. Adoro's Francois)

Kuulumisia
21.04.2007 - Tästä hevosesta on selvästi tulossa seuraava Yaven supertapauksista, sillä sertit VIR MVA Ch -arvonimeä varten kasattiin ennätysajassa ja kisakentilläkin on mennyt kaiken kaikkiaan oikein loisteliaasti. Nyt Letille on myönnetty Ch-arvonimi, VIR MVA odottaa hyväksyntää. Sijoitusten määrä lähentelee jo neljääkymmentä, ja Letti onkin ilmoitettu KRJ:n toukokuun laatuarvostelutilaisuuteen. Jälkeläiset eivät vielä ole ehtineet kisata, joten odotamme II-palkintoa, mutta aiomme ehdottomasti käydä uusinnassa sitten ajallaan.

28.12.2006 - Letti alkaa pian olla siinä iässä, että ratsukoulutus voidaan aloittaa, ja ainakin itse odotan sitä todella innoissani. Tamma oppi kaikki hevosen elämän alkeet jo hyvin nuorena, ja toivottavasti ratsukoulutuskin sujuu yhtä hyvin sitten kun sen aika on. Vielä on kuitenkin matkaa jo pelkästään satulaankin totuttamiseen, joten taidan joutua odottamaan vielä jonkin aikaa ;)

Kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastus (37 sijoitusta)
19.04.2007 - Monitoimitalli Kultasalama - Vaativa A - 5/50
17.04.2007 - Tammimetsä - Vaativa A - 5/40
16.04.2007 - Kisakylä Arbeiter - Vaativa B - 6/50
15.04.2007 - Festina Lente - Vaativa A - 5/47
14.04.2007 - Château d'Roux - Vaativa B - 3/49
14.04.2007 - Kilpatalli Anio - Vaativa A - 4/60
12.04.2007 - Scorpia - Kür Vaativa B - 5/30
08.04.2007 - Capuchino - Vaativa B - 1/36
07.04.2007 - Ceadless Stables - Vaativa A - 1/49
03.04.2007 - Spring Blossoms - Vaativa A - 4/60
01.04.2007 - Pientalli Pioppa - Helppo A - 6/50
30.03.2007 - TuHaSe - Helppo C - 5/50
30.03.2007 - Hornet Riders - Helppo A - 1/13
28.03.2007 - Kenya Warmbloods - Helppo B - 7/60
26.03.2007 - Enchantment - Helppo C - 3/33
24.03.2007 - Brideyard - Helppo A - 8/330
23.03.2007 - Etna - Helppo A - 2/30
21.03.2007 - Unpolished Diamond - Helppo B - 3/40
18.03.2007 - Meantime - Helppo A - 3/40
18.03.2007 - Shicuro - Helppo A - 6/70
17.03.2007 - Conquérant - Helppo B - 3/40
16.03.2007 - Cradless Stable - Helppo C - 7/50
13.03.2007 - Soviiri - Helppo A - 1/43
13.03.2007 - Nerian - Helppo A - 6/50
12.03.2007 - Itä-Laakso - Helppo B - 4/40
10.03.2007 - Stable of Sunset - Helppo B - 6/50
10.03.2007 - Stable of Sunset - Helppo A - 3/50
10.03.2007 - Vaapukka - Helppo C - 6/40
06.03.2007 - Toyala - Helppo A - 5/40
01.03.2007 - Yave - Helppo A - 4/40
28.02.2007 - Devastating Ranch - Helppo A - 1/50
28.02.2007 - Scorpia - Kür Helppo B - 1/6
25.02.2007 - Blue Time-Stable - Helppo A - 1/50
23.02.2007 - Yave - Helppo A - 6/40
22.02.2007 - Te Adoro Estate - KN Special - 5/50
20.02.2007 - Aatteen Kartano - Helppo C - 3/50
20.02.2007 - Aatteen Kartano - Helppo B - 2/50

NJ-näyttelyt
21.03.2007 - Blijvend - pt. Anu M. - LKV1/12 BIS5, MVA-sert, JS
13.03.2007 - FSRa - pt. Anette N. - LKV1/15 BIS5 MVA-sert, JS
09.03.2007 - Toyala - pt. Anette N. - LKV1/12 BIS4, MVA-sert, JS
03.03.2007 - Raadelman tila - pt. Nea R. - LKV3/15 IrtoSERT, JS
13.02.2007 - Kuulto - pt. Siiri K. - LKV1/12 BIS4, IrtoSERT, JS
09.02.2007 - Gelb - pt. Maria A. - LKV2/14 IrtoSERT, JS





© cirith