|
|
Kasvatus
|
Yavessa kasvataan urheiluhevosia roduista trakehner, holstein ja suomalainen puoliverinen. Kunkin rodun suhteen meillä on
hieman erilaisia tavoitteita, mutta rodusta riippumatta panostetaan varsojen laatuun. Yavessa syntyvät varsat ovat terveitä,
hyväluonteisia ja -rakenteisia sekä kapasiteetikkaita ratsuja. Kasvatuksemme yleisenä tavoitteena on saada aikaan varsoja,
jotka voivat sukunsa puolesta menestyä niin kilpailuareenoilla kuin siitoskäytössäkin. Vanhemmilla on siis suuri rooli, ja
pyrimmekin panostamaan siitoshevosiimme niin paljon kuin mahdollista.
Varsoja syntyy joka kauden ensimmäisellä puoliskolla noin viisi kappaletta, joskus pari enemmän ja
joskus vähemmän. Varsat laitetaan myyntiin syntymänsä jälkeen, kun ne on nimetty. Pyrkimyksenä olisi myydä hevoset kyseisen
rodun kasvattajalle tai ainakin rodusta kiinnostuneelle. Yavesta ei saa tilausvarsoja, mutta mikäli
haluaisit meiltä tietynlaisen kasvatin, voit aina ilmoittautua varauslistalle!
|
|
|
|
Trakehner
|
Yleisesti rodusta: trakehnerit ovat kevyitä ja hyvärakenteisia, jonka takia niitä käytetään paljon myös muiden
puoliverirotujen jalostukseen. Trakehnerien liikkeet ovat erinomaisia ratsuille, ja ne ovatkin menestyneet erinomaisesti
kilpahevosina niin koulu-, este- kuin kenttäradoillakin. Hevosen säkäkorkeus on 160-170 cm, väreinä sallitaan kaikki
yksiväriset.
Tilanne virtuaalimaailmassa: trakehner on yksi virtuaalimaailman suosituimmista puoliveriroduista, mutta esimerkiksi
FWB:n suosiota ei olla vielä lähelläkään. Trakehnerit ovat olleet pitkään mukana, sillä rodun parista löytyy hyvin vanhoja
sukuja. Kuitenkin viimeaikoina pinnalla ovat olleet enimmäkseen lyhyet, uudet suvut ja tuontihevoset. Trakehnereita löytyy
paljon niin este- kuin koulupuolelta, ja yleisesti rodun tilanne on mielestäni aika hyvä.
Trakehnerit Yavessa: Yavesta löytyy lähinnä lyhytsukuisia trakehnereja - yksipolvisia ja tuontihevosia. Mukaan olisi
kuitenkin tarkoitus ottaa myös vanhoja, upeita sukuja, sillä ne eivät saa kadota virtuaalimaailmasta. Painotamme kuitenkin uusien
sukulinjojen luomiseen. Lähiaikoina tarkoituksena olisi hankkia lisää tuontihevosia ja aloittaa jalostus toden teolla.
Trakehnerimme ovat koulupainotteisia.
Muita kasvattajia: Brietrandig, Wadelma,
Startalli, Bellicose,
Skurvash, Thesrouce,
Missway Warmbloods
|
|
|
|
Holstein
|
Yleisesti rodusta: holstein on hyvin samankaltainen rotu kuin esim. hannover, oldenburg ja westfalen. Se on hyvä
kilpahevonen, ja useat holsteinit ovat menestyneet isoillakin radoilla. Pääasiassa holsteinia käytetään ratsuna, mutta se
toimii hienosti myös valjakkoajossa. Väreinä sallitaan kaikki yksiväriset, ruunikko on yleisin, ja säkäkorkeus
on yleensä 160-170 cm.
Tilanne virtuaalimaailmassa: holsteinit ovat saavuttaneet hienosti jalansijaa ja nykyään se on kohonnut myös melko
suosituksi roduksi. Holsteineja on ollut virtuaalimaailmassa kauan, mutta nykypäivän suvuista ei löydy kovin monia vanhoja,
kuuluisia hevosia. Suurin osa holsteineista on uusien tuontihevosten jälkeläisiä. Holsteineja on yhtä lailla este- ja
kouluratsuina.
Holsteinit Yavessa: Yaven holsteinit ovat kaikki tuontihevosia tai lyhytsukuisia, uusista linjoista tulevia. Koetamme
lisätä laadukkaiden holsteinien määrää virtuaalimaailmassa ja aloittaa uusia sukulinjoja. Holsteinimme ovat pääsääntöisesti
koulupainotteisia.
Muita kasvattajia: Bellicose, Skurvash, Thesrouce,
Evergrey, Ardenville,
Rothwaid, Music,
Heijastus, PK Sporthorses
|
|
|
|
Suomalainen puoliverinen
|
Yleisesti rodusta: FWB on kevyt ja sopusuhtainen urheiluhevonen, jolla on tahdikkaat ja hyvät liikkeet. FWB:n pitäisi
olla helposti käsiteltävä ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka on monipuolinen ja soveltuu moniin ratsastuslajeihin.
Kaikki värit sallitaan, ihanteellinen säkäkorkeus on 158-172 cm.
Tilanne virtuaalimaailmassa: FWB on ylivoimaisesti virtuaalimaailman suosituin puoliverirotu, ja hyvin monelta tallilta
löytyy ainakin yksi sellainen. Sukuja löytyy jos jonkinlaisia vanhoista ja pitkistä uusiin ja lyhyisiin. Rodun edutajia
kilpailee useissa eri lajeissa. Kouluhevosten suvuissa esiintyy aika paljon samoja nimiä, mutta useat kasvattajat ovat
ottaneet tilanteen paikattavaksi. Yleisesti ottaen FWB:n tilanne on oikein hyvä.
FWB:t Yavessa: Yavesta löytyy myös FWB:tä jonkun verran. Koska niitä on virtuaalimaailmassa jo niin paljon,
tarkoituksenamme on lähinnä lisätä laadukkaita, mutta mieluusti vähän tuntemattomampia sukuja. Risteytämme FWB:hen melko paljon
muita puoliverirotuja vaihtelevuuden saamiseksi. Yaven FWB:t ovat koulupainotteisia.
Muita kasvattajia: Bellicose, Itä-Laakso,
Kuulto, Romulus,
Thesrouce, Missway
Warmbloods, Te Adoro Estate
|
|
|
|
Varauslista
Jos haluaisit Yavesta tietynlaisen kasvatin, voit ilmoittautua varauslistalle, jolloin sinuun mahdollisesti otetaan yhteyttä
kun toivomasi kaltainen varsa on syntymässä.
Astutuskalenteri
Astutuskalenterista voit katsoa, millaisia varsoja Yaveen on tulossa seuraavalla kaudella.
Kasvattilista
Kaikki Yavessa syntyneet 54-kasvatit alkaen syyskuusta 2006.
|