|
|
Kaudet
|
|
Yaven toiminta jakaantuu vuodenaikojen mukaan kesä-, syys-, talvi- ja kevätkausiin. Jokainen kausi puolestaan on jaettu
kahteen eri osioon - puolet kaudesta tallilla järjestetään aktiivista kilpailutoimintaa ja toisella keskitytään kasvatukseen.
Kaudet on tarkoitettu hieman järkevöittämään tallin toimintaa, rajoittamaan kasvattien syntymistä ja järjestämään aikaa myös
kilpailujen pitämistä varten.
Yksi kausi kestää siis kolme kuukautta, periaatteessa yhden vuodenajan. Kasvatus- ja kilpailuosiot ovat aina noin 45 oikean
päivän mittaisia, eli puolitoista kuukautta.
|
|
|
|
Kasvatusosio
|
|
Kauden ensimmäisellä puolella Yavessa tapahtuu aktiivista kasvatustoimintaa. Jo edellisellä kilpailukaudella valitaan viisi
astutettavaa tammaa, jotka sitten varsovat jälkikasvunsa suunnilleen samaan aikaan kasvatusosion aikana. Astutettavat tammat
valitaan pääasiassa kilpailu- ja muun menestyksen perusteella. Astutettavat eivät siis aina ole kaikki siitoshevosia.
Syntyneiden varsojen kanssa sitten opetellaan hevosen elämän alkeita, kunnes ne vieroitetaan ja myydään uusiin koteihin.
Varsat myydään samaan aikaan. Kaikista on viikon verran aikaa tehdä tarjouksia, jonka jälkeen uudet kodit päätetään. Pian
varsojen myymisen jälkeen kasvatusosio päättyy ja kilpailujen vuoro alkaa.
Yavessa ei synny varsoja muulloin kuin kasvatusosioilla. Jokaisella osiolla on myös oma nimiteemansa, jonka mukaan kaikki
siihen aikaan syntyvät varsat nimetään.
|
|
|
|
Kilpailuosio
|
|
Kauden toinen puolisko, kilpailuosio, sisältää siis nimensä mukaisesti paljon kilpailuja ja toimintaa. Hevosillamme
kilpaillaan kyllä aktiivisesti myös kasvatusosiolla, mutta kilpailuosioilla järjestämme itsekin erilaisia tapahtumia.
Yleensä kilpailuosioilla nähdään paljon KRJ:n alaisia koulukisoja, niin porrastettuja kuin tavallisiakin, ja NJ-näyttelyitä.
Joskus pidämme myös erikoisempia tapahtumia, esimerkiksi syksyisin järjestettävät puoliverikasvattajapäivät.
Yavessa ei järjestetä kilpailuja ja muita tapahtumia muulloin kuin kilpailuosioilla. Mikäli kilpailujen järjestäminen ei vain
kerta kaikkiaan kiinnosta, pidetään Yavessa taukoa kilpailuosion ajan (omilla hevosilla kuitenkin tietysti kilpaillaan ja
niin edelleen, itse tallilla vain ei järjestetä toimintaa).
|
|
|
|
Päivitykset
Lue uusimpia vuoden 2007 päivityksiä sivuilla tapahtuneista uudistuksista ja suurimmista tapahtumista.
Uutisarkisto
Seuraa tallin tapahtumia niin ylä- kuin alamäissäkin uutisten kautta. Uusimmat löydät uutisarkiston lisäksi myös etusivulta.
Tallipäiväkirja
Päivitysten ja uutisten lisäksi Yavesta löytyy vielä tallipäiväkirja, jonka kautta pääset seuraamaan tallin arkea
yksityiskohtaisemmin ja kurkistamaan kulissien taakse.
Kaudet
Yavessa on neljä eri kautta vuodessa, ja kaikki kaudet on jaettu kasvatus- ja kilpailuosiin. Lue ihmeessä lisää kausistamme,
niin tunnet tallimme toiminnan paremmin.
Arkisto
Yaven arkistosta löydät vanhaakin vanhempaa materiaalia, muunmuassa vanhoja päivityksiä, kilpailutuloksia ja ulkoasuja.
|